28.12.2018 Sumppuiset kelit ovat jatkuneet, vain Tapaninpäivänä saimme nähdä aurikoa. Tänään oli hyvin sumuista. Lämpötila oli nollan vaiheilla, mutta myös tuuli oli hyvin heikko. Keli ei kovin mukava ollut, kun rapa lensi ja teiden reunatkin ovat huonosti ajettavia, joten joutuu paljon ajamaan aivan ajoradalla. Kiersimme kuitenkin tänään saman lenkin kuin kahdella edelliselläkin pyöräilyreissulla olemme kiertäneet. Mittaa lenkille tuli edelleen 52 km (gps). Mielellään ajelisi pyöräteitä, mutta ne ovat niin onnettomassa kunnossa. Lumisateiden jälkeen niitä ei aurattu. Lumi tallaantui pintaan ja muodostaa nyt hyvin epätasaisen töyssyttävän jääpinnan, jota ei voi pitempiä matkoja ajaa.
19.12.2018 Pilvistä oli tänäänkin, myös tuuli oli heikkoa. Yöllä oli taas satanut lunta, mutta vieläkin vähemmän kuin kahtena edellisyönä - ei puoltakaan senttiä. Pakkasta oli hiukan eilistä enemmän, mutta ei vielä haitannut pyöräilyä. Ajoimme tänään aivan saman lenkin kuin eilenkin, joten matkaa tuli taas 52 km (gps).
18.12.2018 Pilviset päivät jatkuvat. Parina yönä on satanut hyvin vähän lunta, joten voi sanoa maan olevan hiukan lumen peitossa. Pakkasta oli pyöräilemään lähtiessämme lähes kaksi astetta, mutta palatessamme oli pakkanen lauhtunut asteen verran. Pyöräily tuntui mukavalta vaikka tienreunat olivat vähän lumisohjoiset. Ajoimme Vakkatietä Virttaalle Kantatie 41:n risteykseen. Kantatietä ajelimme Oripäähän ja sieltä tulimme kotiin. Lenkille tuli mittaa 52 km (gps). Ajoittain lenkkimme aikana ripotteli hiukan lunta, ei mitenkään häiritsevästi.
12.12.2018 Sää oli tänään erittäin hyvä pyöräilyyn. Lämpötila oli nollan paikkeilla ja tuuli erittäin heikkoa. Pyräilemään lähtiessämme hiutaili hiukan lunta. Onneksi sitä ei tullut kauaa. Lumi kuitenkin aiheutti sen, että vähemmän liikennöityjen teiden pintoihin lumi muodosti jääkerroksen. Ajoimme tänään Oripäähän ja sieltä jatkoimme Virttaalle ja edelleen Vampulaan. Vampulasta tulimme Alastarolle ja Alastarolta kotiin Haitulan ja Kurittulan kautta. Loppupäässä kiersimme vielä Vakkatietä Onkijoen risteykseen saakka ja vasta sieltä ajelimme kotiin. Tämän päivän kierros oli mitaltaan 69 km (gps).
11.12.2018 Synkät, pilviset päivät jatkuvat. Aurinkoa ei taas ole näkynyt vilaukseltakaan runsaaseen viikkoon. Loppui sentään sataminen, jota jo kesti lähes tauotta neljä vuorokautta, ensiksi hiukan lunta ja sen jälkeen vettä. Tuuli oli tänään heikkoa. Tänään pääsimme lähtemään pyörälenkille vasta vähän ennen klo 16. Päätimme käydä juoksemassa Loimaan kuntoportaat. Menimme sinne mutkitellen. Kiersimme Puujalkalan kautta Kartanonmäkeen ja siitä menimme Loimaanportin kautta kuntoportaille. Juoksimme pari kertaa portaat ylös, jonka jälkeen jatkoimme pyöräilyä. Menimme Kauhanojalle Hämeentietä Vanhan Hämeentien risteykseen saakka ja sieltä tulimme takaisin Vanhaa Hämeentietä. Kiersimme Kemppilänkadun ja Ylistaronkadun kautta Kartanonmäkeen. Sieltäkin ajelimme kotiin vielä Puujalkalan kautta. Näin mutkitellen lenkille tuli mittaa 38 km (gps).
6.12.2018 Tulipa vielä pyöräilyyn sopiva sää ja saimme joulukuullekin ainakin yhden pyöräilykerran. Pilvistä kyllä oli ja lämpötilakin nollan vaiheilla ja tuuli oli hyvin heikkoa. Ajoimme Metsämaa - Ypäjänkylä - Kauhanoja - Kartanonmäki - Sarka -museo -lenkin. Hyvin kulki vaikka etupyörä oli nastoitettu. Vaihdoin eteen nastarenkaat ennen lenkille lähtöämme. Tarpeeseen nastarenkas oli, melko liukas tienpinta olikin. Pari viikkoa tässä välillä meni ilman pyöräilyjä. Saapa nähdä vieläkö pääsemme tänä vuonna pyörälenkille. Tämän päiväinen pyörälenkki oli 52 km (gps.
23.11.2018 Pilvistä oli tänäänkin ja tuulikin oli selvästi eilistä navakampaa. Lämpötila oli asteen verran plussan puolella. Lähdimme myötätuulessa Metsämaalle ja jatkoimme Koskenrannan risteyksen kautta Ristimäenkulmalle ja sieltä Kollasenkulmalle ja takaisin Metsämaalle. Sen jälkeen suuntasimme uudestaan Koskenrannan risteykseen ja siitä tällä kertaa jatkoimme Ypäjänkylän kautta Kauhanojalle. Kauhanojalta puskimme vastatuulessa aina Puujalkalaan saakka, jonka jälkeen olikin taas enemmän myötäistä tuulta. Teimme loppupäässä vielä pienen asutusalue lenkin. Matkaa näin kierrellen tämän päivän lenkille tuli 69 km (gps). Tämän päivän lenkillä kaksi peuraa hyppäsi melko lähelle eteen Ristimäenkulmantiellä, mutta eivätpä sentään tulleet kohdalle. Vauhti niillä oli melkoinen. Juvantiellä oli lähes valkoinen pupu vähällä jäädä pyörän alle, mutta ehti kuitenkin viime tipassa kääntyä takaisin tulosuuntaansa. Pupun talviseksi tarkoitettu suoja-asu on näillä keleillä melko paljastava.
22.11.2018 Säässä ei tapahtunut juuri muuta muutosta eiliseen kuin se että taivas oli pilvinen koko päivän. Tuuli oli heikkoa edelleen ja lämpötila iltapäivällä asteen verran plussalla. Pilvisyydestä johtuen ei lämpötila pudonnut illansuussa niin kuin se eilen teki. Ajoimme tänään Oripää-Virttaa-Vampula-Alastaro-Kurittula-Onkijoentien risteys -lenkin ja sen lisäksi kävimme vielä paluumatkalla Hirvikosken kirjastossa. Mukava hiki tuli tänäänkin. Matkaa tuli lenkistä 68 km (gps). Tänään ylittyi minun entinen kauden pyöräilyennätykseni, joka oli 6055 km vuodelta 2014. Nyt olemme pyöräilleet 6088 km. Jos vielä tämän marraskuun ja tulevan joulukuun aikana pyöräilemme niin aina ennätys paranee. Marja-Liisan ennätykseen on vielä jonkin verran matkaa. Tänään ylitttyi myös ensimmäisen kerran marraskuun pyöräilyissä 1000 km:n merkkipaalu.
21.11.2018 Jatkoimme tänään pyöräilyharrastusta. Päivä oli aurinkoinen. Lämpötila oli nollan vaiheilla ja laski nopeasti auringon laskettua -5 asteen tuntumaan. Käsiä jouti jo hiukan välillä lämmittämään. Tuuli oli aivan tyyni. Ajoimme tänään Oripäähän ja sieltä Pöytyän kirkolle ja edelleen jatkoimme Kumilaan ja Melliläjärven ohi Piltolaan. Piltolasta tulimme Loimaanportin kautta Kartanonmäkeen ja sieltä Puujalkalan kautta kotiin. Auringon laskun myötä nousi päinvastaiselta puolta ylös kuu lähes täyden oloisena. Täysikuu on kuitenkin vasta parin päivän kuluttua. Ajomme tänään oli 72 km (gps) mittainen. Tänään ylitimme tämän kauden osalta 6000 km.
20.11.2018 Tänään päivälämpötila oli vain asteen verran plussalla. Yöllä oli käynyt alimmillaan noin -6 asteessa. Tuuli oli heikkoa, joten pyöräkeli oli erinomainen. Ajoimme Metsämaalle Koskenrannan risteykseen ja siitä kiersimme Ristimäenkulma, Kollasenkulma, Metsämaa -lenkin ja sen jälkeen jatkoimme Ypäjänkylälle ja Kauhanojalle. Kauhanojalta ajoimme Kartanonmäkeen, josta tulimme Puujalkalan kautta kotiin. Lenkille tuli mittaa 69 km (gps).
18.11.2018 Jatkoimme pyöräilyä tänäänkin. Eilinen Länsi-luoteinen tuuli oli kääntynyt koiliseen ja kääntyi vielä iltapäivän aikana lisää vähän idän suuntaan. Tuuli oli eilistä hiukan navakampaa ja ilman lämpötilakin oli vain muutaman asteen plussalla. Suuntasimme tänään taas Oriipäähän ja sieltä Virttaan kautta Vampulaan. Vampulasta tulimme kotiin Alastaron ja Haitulan kautta. Loppumatkan tulimme Onkijoki-Hirvikoski -risteyksen kautta ja asutusalueella teimme vielä pienen lenkin, että saimme lenkille mitaksi 67 km (gps).
17.11.2018 Tänään oli kaunis aurinkoinen sää, tuuli oli tosin melko navakkaa. Lämpötila oli iltapäivällä kahdeksan asteen tienoilla. Lähdimme tarkoituksenamme kiertää Oripää-Virttaa-Vampula -reitti. Ajoimme Haaroisiin ja koko ajan oli vastainen sivutuuli ja tuntuikin, että myötäistä ei tulisi olemaan kuin hiukan oripään ja Vampulan välillä, joten käännyimmekin Haaroisista ja ajoimme Alastarolle ja sieltä Vampulaan. Sivutuulta se oli tämäkin ja loppupäässä jo melko vastaista. Vampulasta jatkoimme Virttaalle ja Oripäähän. Oripäästä saimme tulle jo melkoisesti tyyntyneessä myötätuulessa kotiin. Tämän päivän ajomatka oli 72 km (gps).
14.11.2018 Tänään saatiin nauttia eilistä jonkin verran enemmän auringonpaisteesta. Lämmintä oli 7-8 astetta ja tuuli oli lähes nollassa. Ajoimme Alastaron kautta Vampulaan ja sieltä Virttaan kautta Oripäähän. Oripäästä ajoimme Mellilään ja sieltä Piltolan kautta Kartanonmäkeen, josta tulimme Puujalkalan kautta kotiin. Melkoinen lenkki siitä tulikin, mutta oli mukava ajaa, kun tuuli ei häirinnyt. Matkaa suoritukselle kertyi 87 km (gps).
13.11.2018 Tänään oli edelleen pilvinen päivä. Yöllä ja vielä aamullakin satoi. Sade alkoi loppua ennen puolta päivää ja niinpä lähdimme pyöräilemään vaikka taivas oli edelleen synkän harmaassa pilvessä. Yllätys kuitenkin, kun taivas alkoi hiukan kirkastua ja nähtiinpä pitkästä aikaa aurinkokin hetkittäin paistelevan. Tuulta ei tänään ollut juuri lainkaan. Ajoimme Ypäjälle ja sieltä Kosken keskustaan, josta tulimme Mellilään. Mellilästä tulimme Piltolan kautta Kartanonmäkeen, josta kotiin ajelimme Puujalkalan kautta. Matkalle tuli mittaa 77 km (gps).
10.11.2017 Tänään isänpäivänä teimme vain pienen pyörälenkin illansuussa. Pilvinen päivä oli tänäänkin, mutta ei aivan yhtä sumppuinen kuin edellispäivät ovat olleet. Tuulikin voimistui melkoisesti, joka varmaan osaltaan kuivatti keliä. Tuuli oli edelleen kaakossa. Lämpötila oli 4-6 asteen tienoilla. Useita päiviä on menty jo samoissa lukemissa yötä päivää. Lähdimme pyöräillen Karhulan risteyksen kautta Loimaalle vanhan vesitornin mäkeen testaamaan sinne rakennettuja kuntoportaita. Nousimme portaat kahdesti juosten ylös, jonka jälkeen pyöräilimme kotiin Paunan risteyksen ja Haaran kautta. Matkaa kertyi tällä kertaa lenkistä vain 28 km (gps).
9.11.2018 Pilvistä oli tänäänkin, mutta kun tihkusadetta ei ollut tullut lainkaan, niin lähdimme kuitenkin pyöräilemään. Tämä oli jo kuudes päivä pyöräilyä putkeen. Tuuli oli tänäänkin heikkoa. Lämpötila oli tänään edellispäiviä alahaisempi, vain 5 - 6 astetta. Ajoimme taas Ypäjälle Palikkalaan ja sieltä Vaulammille ja Ypäjän keskustaan, josta jatkoimme Ypäjänkylän kautta Metsämaalle. Metsämaalta tulimme kotiin pienen asutusaluekiepauksen tehtyämme. Vaulammillakin ajoimme muutaman satametriä edestakaisin, kun luulin pudottaneeni pyöräilykypärän soljen. Niin ei kuitenkaan ollut tapahtunut. Tämän päiväisellä lenkillä saimme hyvin heikooa tihkua vain hetken aikaa Palikkalan paikkeilla. Tämän päivän lenkille tuli mittaa 66 km (gps).
8.11.2018 Tänään oli hyvin pilvinen pimeä päivä ja tihkua satoi lähes koko ajan. Uskaltauduimme kuitenkin yrittämään edellispäivien tihkusateiden kokemuksella. Tänään tilanne oli kuitenkin toinen, tihkua satoi kaiken aikaa ja välillä se oli melko voimakasta, joten kastuimmehan me vaikka lyhensimmekin pyärälenkkiämme merkittävästi. Ajoimme Kauhanojalle ja sieltä Ypäjänkylälle ja Metsämaalle, josta tulimme kotiin. Tästä lenkistä matkaa tuli 44,7 km. Kotona laitoimme kuivaa päällemme ja lähdimme käymään pyörillä kirjastossa. Tämän reissun matkaksi tuli vähän vajaa kolme kilometriä. Sen jälkeen lähdimme vielä Hirvikosken keskustan kautta mennen tullen kiertäen käymään Kanta-Loimaan srk-talolla äänestämässä. Tämän reissun kilometrit olivat lähes 4,5, joten päivän ajoista kertyi matkaa 52 km (gps). Tämä oli jo viides päivä peräjälkeen pyöräilyä.
7.11.2018 Lämpötila oli iltapäivällä taas lähes kymmen astetta plussan puolella. Taivas oli synkän harmaassa pilviverhossa koko päivän ja heikkoa tihkusadettakin oli tavan takaa. Eilisen kokemuksen innoittamina lähdimme sateesta huolimatta pyöräilemään, kun tuultakaan ei ollut juuri lainkaan. Lenkistä tulikin yllättäen pitempi kuin aluksi ajattelimme. Ajoimme Alastarolle, Vampulaan, Virttaalle ja Oripäähän, mutta emme tulleetkaan Oripäästä suoraan kotiin vaan ajoimme pappisten kautta Mellilää. Mellilästä ajoimme Piltolaan ja sieltä Kartanonmäkeen, josta tulimme lyhintä reittiä Vesikosken kautta kotiin. Sateen tihkua oli lähes koko lenkin ajan, joka melkoisesti hankaloitti silmälasien kanssa katselua. Marja-Liisan pyöräilyhanska kuitenkin pelasti tilanteen. Sen säämiskäinen kämmenpinta puhdisti yllättävän hyvin lasit ja sillä oli mahdollista pyyhkiä niitä ajaessakin. Onneksi molemilla oli kaksi hanskaa. Päivän lenkille tuli mittaa 83 km (gps). Vampulassa näimme taivaalla kaartelevan maakotkan, joka aika läheltä meitä ylitti kantaie 41:n.
6.11.2018 Pilvisyys peitti taivaan tänäänkin. Ei pitänyt sataa, mutta suuren osan pyörälenkimme ajasta satoi heikkoa tihkua. Tihkusade ei kuitenkaan kastellut, mutta silmälaseissa se tuntui ikävältä. Tuuli oli heikkoa. Ajoimme vastatuuliosuuden Ypäjälle Palikkalaan ja siitä vielä Jokioisten puolelle Vaulammille. Vaulammilta saimme tulla Metsämaalle saakka myötätuulessa, mutta Metsämaalta Hirvikoskelle tuuli oli sivusta, mutta jonkin verran jo lähdöstä heikentyneenä. Ilma oli heikosta tihkusateesta johtuen hyvin helppoa hengittää. Autoja oli liikenteessä, mutta muita pyöräilijöitä ei juuri lainkaa ja kävelijöitäkin vain muutamia. Matkaa tästä kierroksesta tuli 72 km (gps).
5.11.2018 Tänään taivas oli koko päivän pilvessä, mutta sateen uhkaa ei ennusteen mukaan kuitenkaan ollut. Tuuli oli hiukan eilistä heikompaa. Teimme tänään vain lyhyen lenkin, ajoimme Metsämaalle ja sieltä Ypäjänkylän ja Katinhännäntien kautta Kauhanojalle. Kauhanojalta tulimme Kartanonmäkeen, josta kiersimme vielä Karhulan risteyksen ja pienen asutusaluekierroksen kautta kotiin. Lenkille tuli mittaa 53 km (gps).
4.11.2018 Pilviä oli päiväällä tänäänkin, mutta iltapäivällä alkoi pilviin tulla hieman aukkoja. Aurinko alkoi paistaa ja illansuussa taivas olikin jo pilvetön. Tuuli oli sellaista normaalia neljää metriä sekunnissa, puhallellen lounaasta. Ajoimme Alastaron kautta Vampulaan ja sieltä tulimme Virttaan ja Oripään kautta kotiin. Hirvikoskella kiersimme vielä lyhyen ylimääräisen lenkin, jotta päivän suorituksekselle tuli matkaa 67 km (gps).
1.11.2018 Menipä taas reilu viikko ilmain pyöräilyjä, tulipa sentään hiukan kävellyksi. Tänään aamu oli kirkas ja lämpötila siitä huolimatta jo yli viisi astetta plussalla. Päivällä hiukan tuli pilvisyyttä, mutta lähes koko ajan aurinko kuitenkin näkyi pilviverhon lävitse. Lämpötila nousi iltapäivällä lähelle kymmentä astetta. Tuultakaan ei ollut juuri lainkaan, joten pyöräilysää oli erinomainen. Ajoimme Piltolan kautta Mellilään ja jatkoimme sieltä Kumilaan ja Pöytyän kirkolle, josta tulimme Oripään kautta kotiin. Hirvikoskella kiersimme vielä pienen lenkin, jotta koko päivän pyöräilymatkaksi tuli 68 km (gps). Lehdet ovat varisseet puista ja lehtipuut ovat paljaita, jossain pihassa näkyi koristeomenapuu täynnä punaisia omenia, mutta muutoin värit luonnossa ovat hyvin marraskuiset. Sää vain ei ole aivan tyypillistä marraskuun säätä - ehkäpä sää vielä tästä muuttuu marraskuiseksikin ennen kuin joulukuu alkaa..
24.10.2018 Eilisen päivän satoi koko päivän ja vielä vähän sataa tihkutti tänäänkin aamulla. Iltapäivällä alkoi kirkastua ja auriko alkoi paistaa. Sää kuitenkin muuttui koleaksi. Tuuli oli melko heikkoa. Tänään oli lämpötila vain 4-5 astetta plussalla. Ajoimme Oripää-Virttaa-Vampula-Alastaro -lenkin. Tulimme kotiin ja vähän napostelimme ja lähdimme kävellen Hirvikosken pururasalle, jossa oli Loimaan Lehden pururatakierros. Kävelimme pyörälenkin lisäksi vielä 5 km, pyörälenkille tuli mittaa 67 km (gps).
21.10.2018 Tänään oli pilvistä pyöräilemään lähtiessämme, mutta siitä se selkeni ja aurinko paistoi. Lämpötila kohosi jopa hiukan yli 10 asteen. Tuuli oli tänään navakkaa suunnaltaan etelä-lounaasta. Taivaskin vetäytyi pilveen taas ennen kuin olimme kotona. Ajoimme Metsämaalle ja sieltä Koskenrannan risteyksen kautta Ristimäenkulmalle ja edelleen Kollasenkulmalle, josta tulimme takaisin Metsämaalle. Metsämaalta jatkoimme nyt Ypäjänkylän kautta Kauhanojalle ja sieltä Puujalkalan kautta kotiin. Välillä oli aika rankkaa vastatuulta, mutta oli myös mukavia myötätuuliosuuksia. Tämän päivän pyöräilysuoritus oli 69 km (gps). Tänään ylittyi tämän kauden pyöräilyssä 5000 km.
20.10.2018 Pilvisyys oli tänään vaihtelevaa, enimmäkseen pilvistä, mutta aurinkoakin nähtiin. Lämpötila iltapäivällä oli noin kymmenen astetta. Tuuli oli tänään kohtalaista. Puhalteli lounaasta. Ajoimme Alastarolle ja sieltä jatkoimme Vampulaan, josta edelleen Virttaalle ja Oripäähän. Oripäästä tulimme kotiin. Paljon on kukkivia kasveja vielä tienreunoilla. Tästä lenkistä tuli matkaa 66 km (gps).
19.10.2018 Tänään sää oli aurinkoista ja tuulista. Lämpötila kohosi iltapäivällä parhaimmillaan kymmenen asteen tuntumaan. Ajoimme tänäänkin Metsämaalle ja sieltä Ypäjänkylälle ja edelleen Ypäjän keskustaan ja Vaulammille. Vaulammilta tulimme Palikkalaan ja sieltä Loimaalle Kartanonmäkeen, josta tulimme Puujalkalan kautta kotiin. Tälle lenkille tuli mittaa 76 km (gps). Tuuli oli myötäinen tai sivumyötäinen aina Vaulammille saakka. Sen jälkeen puskimmekin lähes koko loppumatkan vastatuuleen. Tuuli hiukan saattoi lenkkimme aikana jo heikentyä.
17.10.2018 Iltapäivä oli aurinkoinen. Aamupäivällä sumupilvet roikkuivat maiseman yllä. Lämpötila kohosi iltapäivällä 15 asteen tienoille. Tuuli oli melko navakkaaa. Ajoimme tänään vain edestakaisin Metsämaalle ja lisäksi käynnin kirjastossa. Metsämaalla oli tänään vuorossa Loimaan Lehden pururatakierros. Kiersimme pururadalla kaksi kierrosta kävellen, joten kävelyä tuli kolme kilometriä ja pyöräilyä 30 km (gps). Metsämaalle mennessä oli myötätuuli. Paluumatkalle tultaessa oli tuuli jo tyyntynyt melkoisesti, joten vastatuuli ei ollut kovin paha.
16.10.2018 Ei ole tällaista syksyä ennen koettu. Eilen mitattiin jossakin Keski-Pohjanmaalla lämpötilaksi 21 astetta. Se on kaikkien aikojen korkein lokakuun mitattu lämpötila. Entinen ennätys oli 19,4 astetta, mitattu Helsingissä 2.10.1985. Tänään paistoi koko päivän aurinko pilvettömältä taivaalta niin kuin eilenkin. Eilen päästiin täälläkin lähes 20 asteen iltapäivälämpötilaan, tänään jäätiin siitä aste tai pari. Tuuli oli melko navakkaa. Sen mukaan valitsimme lenkiksi Metsämaa-Koskenranta-Ristimäenkulma-Kollanen-Metsämaa-Koskenranta-Ypäjänkylä-Kauhanoja-Kartanonmäki-Puujalkala. Hyvin pyörä kulki ja jaksoin ajella vielä nurmikonkin pyörälenkin jälkeen. Pyöräilylenkille tuli mittaa 69 km (gps).
13.10.2018 Hyvä pyöräilysää oli taas tänäänki. Aurinko tosin paistoi vain muutaman pienen hetken iltapäivällä. Muutoin taivas oli pilvessä, mutta ei satanut. Tuuli oli kohtalaista tänäänkin. Ajoimme Piltolan kautta Mellilään ja jatkoimme sieltä Melliläjärven ohi Kumilaan ja edelleen Pöytyän kirkolle. Pöytyältä tulimme Oripään kautta kotiin. Kierrokselle tuli mittaa 67 km (gps).
12.10.2018 Tänään oli jälleen hyvä pyöräilysää, joskin tuuli oli kohtalaista. Aamupäivällä oli vielä sumupilveä, mutta ennen puoltapäivää alkoi taivas kirkastua ja aurinko alkoi ajoittain näyttäytyä. Iltapäivällä oli hyvinkin aurinkoista, mutta iltaa kohden pilvisyys jälleen lisääntyi. Lämmintä saattoi pahaimmillaan olla 14-15 asteen paikkeilla, joten sää on poikkeuksellisen lämmin lokakuun sääksi. Pitkähkö lenkki tuli pyöräillyksi tänäänkin. Ajoimme Metsämaan Koskenrannan risteyksen kautta Ristimäenkulmalle ja sieltä Murronharjulle. Murronharjulta poljimme Punkalaitumme. Punkalaitumelta tulimme Alastaron tietä Kanteenmaahan, josta ajoimme 2-tietä Orisuolle Kojonperän liittymään saakka. Siitä käännyimme Kojonperään ja tulimme Kurittulan kautta Vakkatielle, jota ajoimme Metsämaan risteykseen ja sieltä kotiin pienen asutusaluelenkin kiertäen. Tämän päivän pyörälenkille tuli mittaa 84 km (gps).
10.10.20187 Pyöräilysää oli tänään hyvä. Lämmintä oli iltapäivällä jopa viidentoista asteen tienoilla ja tuuli oli melko heikkoa. Aurinko paitoi lähes pilvettömältä taivaalta. Tänään oli Loimaan Lehden pururatakierroksen kohteena Ypäjän pururata. Ajoimme sinne oikein pitkän reitin kautta. Lähdimme puskemaan sivuvastaisessa tuulessa kohti Oripäätä. Oripäästä Kosken keskustaan saakka myötätuuli vauhditti menoa. Koskelta ajoimme iltaa kohti heikentyneessä sivutuulessa Ypäjälle Pertunkaareen. Kiersimme siellä pururataa neljä kilometriä, jonka jälkeen lähdimme polkemaan kotimatkalle. Kotimatkan teimme Katinhännän, Kauhanojan, Kartanonmäen ja Puujalkalan kautta. Pyöräilymatka tänään oli kokonaista 107 km (gps) ja lisäksi tuli kävelyä 4 km.
6.10.2018 Tuuli oli tänään kohtalaisen voimakasta, puhalteli länsi-lounaasta. Taivas oli puolipilvinen. Iltapäivän lämpötila oli 11 asteen tietämissä. Ajoimme Metsämaan Koskenrannan risteykseen ja siitä Ristimäenkulman kautta Kollasenkulmalle ja takaisin Metsamaalle, josta jatkoimma Ypäjänkylän kautta Kauhanojalle. Kauhanojalta tulimme Kartanomäkeen ja siitä Puujalkalan kautta kotiin. Lopussa teimme vielä pienen asutusaluekierroksen, jotta päivän pyöräilymatkaksi tuli 70 km (gps).
4.10.2018 Tänään oli vähän tuulinen, mutta muutoin upea pyöräilysää. Aurinko pilkisteli puolipilviseltä taivaalta. Lämpötila oli kuuden asteen tietämissä. Ajelimme tänään tutun lenki: Oripää-Virttaa-Vampula-Alastaro, josta nyt tulimme pitkästä aikaa pois Haitulan sillan kautta. Kunnostuksen jälkeen silta avattiin osittain liikenteelle 1.10., joten pääsimme siitä nyt ajelemaan. Haitulasta tulimme Karsattilaan ja siitä Metsämaan risteyksen kautta kiertäen ja pienet silmukat vielä loppupäässä tehden kotiin. Tälle lenkille tuli mittaa 67 km (gps). Puimureita ei näkynyt pelloilla vaikka hyvä puintisää olisi ollutkin. Näyttää siltä, että kaikki puitavat kasvustot ovat tämän syyskauden osalta puitu. Syysviljoja on kylvetty oikein runsaasti, toivottavasti tuleva talvi on niiden talvehtimiselle suotuisa. Ruska puissa alkaa olla melko hyvä vaikka koivut eivät vielä aivan keltaisia olekaan.
2.10.2018 Pyöräilylenkkejä on tullut tehdyksi hiukan harvakseen. Tänään sentään lähdimme, kun oli lähes tuuleton sää. Lämpötila oli iltapäivällä ehkä vähän yli kymmenen astetta. Taivas oli osittain pilvinen, mutta välillä aina aurinko paistoi. Ajoimme tänään ensiksi Karhulan risteykseen ja sieltä Piltolan kautta Mellilään. Mellilästä jatkoimme edelleen Kosken keskustaan ja sieltä Ypäjälle, josta tulimme Puujalkalan kautta kiertäen kotiin. Lenkki on mitaltaan 78 km (gps).
29.9.2018 Aurinkoinen, mutta jo syksyinen oli sää tänään. Lämpötila iltapäivällä oli vähän alle kymmenen astetta. Mennyt yö oli ensimmäinen kunnon hallayö. Pakkasen puolella käytiin meidän mittarimme mukaan lähe neljän asteen verran. Tuuli oli kohtalaista. Tänään teimme taas saman lenkin, jota olemme viime lenkeillämme kiertäneet. Ajoimme nyt Köyliönkylän kautta Alastarolle, sieltä Vampulaan ja edelleen Virttaan kautta Oripäähä, josta polkaisimme kotiin. Ainakin yhdellä pellolla puitiin. Tämän päivän pyöräilymääräksi tuli 70 km (gps).
24.9.2018 Sää on muuttunut kohtalaisen koleaksi. Lämpötila oli tänään iltapäivällä vain hiukan yli kymmenen astetta. Aamulla oli vain muutama plusaste. Tuulikin oli melko navakkaa ja mustia pilvenpahkuroita vaelteli taivaalla. Lähdimme kuitenkin pyöräilemään vaikka pukeuduttuamme ja astuttuamme ovesta ulos niin satoikin vettä. Odottelimme vähän aikaa ja taukosihan se tämäkin sade. Aurinkokin alkoi paistaa. Ajoimme saman lenkin kuin edelliselläkin kerralla, mutta nyt kiertäen toisin päin kuin silloin eli nyt Oripää-Virttaa-Vampula-Alastaro-Köyliönkylä-Karsattila ja sieltä kotiin Metsämaantien risteyksen kautta kiertäen. Matkaa tuli taas 70 km (gps). Sadetta emme saaneet vaikka hyvin laajasti reitin eri puolilla olivat tiet aivan litimärkinä sateen jäljiltä ja koko ajan tummia pilvenmöykkyjä vaelti taivaalla.
21.9.2018 Tuulista oli tänäänkin ja puolipilvistä. Lämpötila oli iltapäivällä auringon hetkittäin paistessa ajankohtaan nähden korkea, noin 20 astetta. Ajoimme nyt Köyliönkylän kautta Alastarolle ja sieltä Vampulaan. Vampulasta edelleen Virttaan keskustan kautta Oripäähän ja sieltä kotiin. Pari puimuria oli puintihommissa, toisella oli menossa öljykasvin puinti ja toinen oli sen verran pois tiestä, että ei pysty vamuudella sanomaan mitä viljaa oli puitavana. Aamulla hiukan satoi, mutta voimakas tuuli ja kohtalaisen korkea lämpötila kuivatti kasvustoja, koska molempien puimurien perästä nousi melkoinen pölypilvi. Hyvin vähän tämän lenkin varrella oli puimattomia kasvustoja. Syysviljoja sensijaan näytti olevan kylvettynä runsaasti. Tämän päivän lenkki oli taas mitaltaan 70 km (gps).
19.9.2018 Tänään jatkoimme pyöräilyharrastusta. Sää oli melko tuulinen, mutta lämmin. Lämpötila taisi kohota iltapäivällä aivan 20 asteen tuntumaan. Ajoimme tänäänkin Metsämaalle Koskenrannan risteykseen, josta jatkoimme Ristimäenkulman ja Kollasen kautta takaisin Metsämaalle ja Koskenrannan risteykseen. Tämän lenkin kierrettyämme jatkoimme niinkuin eilenkin Ypäjänkylän kautta Kauhanojalle ja sieltä tulimmekin nyt Vanhaa Hämeentietä keskustan tuntumaan, mutta kiersimme kuten tavallisestikin Mäenpään sillan kautta Kemppilänkadulle ja Ylistaronkadulle, jolta poikkesimme Lemmensillalta hakemaan Prisman pakettiautomaatista postipaketti. Prismalta ajoimme kotiin Puujalkalan kautta. Tänään pelloilla oli puimureita melko runsaasti vaikka Metsämaalla eri kohdilla saimmekin heikkoa sadetta niskaamme. Päivän pyöräilymatkaksi tuli 70 km (gps). Tänään täyttyi tämän kauden pyöräilyssä 4000 kilometrin etappi.
18.9.2018 Niin sitä meni taas reilu pari viikkoa pyöräilemättä ja sen huomasi jaloissa vaikka emme aivan kuntoilematta ole olleetkaan. Olimme reilun viikon vaellusmatkalla Lapissa, ensiksi pari päivää Luoston alueella ja sen jälkeen toiset pari päivää patikoimme Pyhän alueella ja vielä pari päivää Posiolla Riisitunturin maastossa. Patikointia tuli yhteensä 95 km. Paluumatkalla olimme vielä Pudasjärvellä tutun perheen mökillä, jossa saimme saunoa ja uida. Se tekii hyvän olon vaellusrasitusten jälkeen. Tänään sitten vasta suuntasimme pyörälenkille sateenuhasta huolimatta. Pientä sateen ripsuttelua se olikin lähes koko lenkkimme ajan. Sade ei kuitenkaan juurikaan kastellut, kun tuuli oli sen verran kuivaava. Ajoimme Metsämaa-Ypäjänkylä-Kauhanoja-Puujalkala -lenkin, jonka jälkeen tulimme kotiin haukkaamaan pienen välipalan. Pyöräily jatkui ajelemalla Hirvikosken keskustan kautta kiertäen Rydön lenkille Kurittulaan. Siellä oli Loimaan Lehden pururatakierrosten tämän syyskauden toinen etappi. Kävelimme pururadalla pari kierrosta ja sen jälkeen poljimme kotiin Metsämaantien risteyksen kautta. Pyöräilyä tuli tälle päivälle 64 km (gps) ja kävelyä 3 km.
2.9.2018 Tänään oli Kirkolta kirkolle -pyöräilypäivä. Lähdimme heti aamulla, mutta ottaessani pyöräni varastosta huomasin takarenkaan olevan tyhjän. Ensimmäisenä piti tehdä sisärenkaan vaihto - onneksi oli varastossa sopiva sisärenkas. Ensimmäinen kohteemme oli Metsämaan kirkko, josta saimme osallistumispaperin ja leimauksen kohteesta. Metsämaalta jatkoimme Loimaalle kaupungin kirkolle ja sieltä matka jatkui Mellilään. Ajoittain oli heikkoa sateen pisarointia Loimaalle tullessa ja vielä Loimaalta Mellilään ajaessamme. Sen jälkeen ei vettä enää tullut. Mellilästä matka jatkui Oripään kirkolle ja sieltä Virttaalle. Virttaalla joku soitti urkuja ja muutama henkilö lauloi virsiä. Emme siihen ehtineet ottaa osaa vaan jatkoimme Alastaron kirkolle. Alastarolta ajoimme Köyliönkylän kautta Kanta-Loimaan kirkolle. Kotiin tultuamme oli lenkki ummessa ja takana oli 104 pyöräilykilometriä (gps). Oli oikein mukava pyöräilysää pienestä veden ripsuttelusta huolimatta, tuulta ei ollut juuri nimeksikään. Aika vähän meitä pyöräilijöitä tapahtumasta huolimatta lenkinvarrella näimme.
31.8.2018 Heikkotuulinen sää jatkuu edelleen, mutta aurinkoa näyttäytyy vain ajoittain. Lämpötila nousi tänäänkin 20-21 asteen tuntumaan. Sadetta ei ole taas saatu useaan päivään, joten puintikelit ovat loistavat - olisipa vain mitä puida. Tämän päivän lenkin varrella näimme alta kymmenen puimuria puintityössään. Ajoimme tänään Loimaalta Ypäjän Palikkalaan ja sieltä Jokioisten puolelle Vaulammille, josta tulimme Ypäjän keskustaan. Ypäjältä tulimme Ypäjänkylälle ja Metsämaalle, josta polkaisimme kotiin. Tänäänkin tuuli oli heikko vaikka eilen ennuste lupaili tuulennopeudeksi vain 1 m/sek ja tänään 3 m/sek. Pyöräillessä tuntui kuitenkin kuin tänään tuuli olisi ollut eilistä heikompi ja vastatuulta ei tuntunut paljoa missään. Pyöräilylenkille tuli mittaa 72 km (gps).
30.8.2018 Jatkoimme pyöräilyä. Sää oli lähes pilvinen, vain ajoittain aurinko tuli esiin. Sateen uhkaa ei kuitenkaan ollut. Tuuli oli heikkoa ja suunnaltaan vaihtelevaa. Tänään tuntui, että koko ajan tuuli oli vastainen. Ajoimme Oripää-Virttaa-Vampula-Alastaro-Köyliönkylä-Hirvikoski -lenkin, josta matkaa tuli 70 km (gps). Toistakymmentä puimuria laskimme olevan puintitouhuissa. Hyvä puintisää olikin. Lämmintä oli iltapäivällä 20-21 astetta. Syksyn ensimmäiset kevätrypsin puinnit näimme tänään.
28.8.2018 Päivä oli enemmän pilvinen mitä eilinen oli. Tuuli oli hiukan eilistä heikompaa. Lämpötila kipusi iltapäivällä 21 asteeseen. Ajoimme Puujalkalaan ja sieltä Kartanonmäkeen, josta jatkoimme vastatuulessa Ypäjälle. Ypäjältä Koskelle mennessä tuuli oli enemmän sivuvastainen ja Koskelta saimme sitten tulle hyvässä myötätuulessa Mellilään. Mellilästä ajoimme Piltolan ja Loimaanportin kautta Kartanonmäkeen ja edelleen Puujalkalan kautta kotiin. Pienen asutusaluelenkin teimme vielä lopussa, että saimme tälle päivälle täyteen 82 km (gps). Puimureita ei tänäänkään ollut kovin montaa puintihommissa. Puinnit etenevät nyt sitä vauhtia mitä kasvustojen kehitysaste antaa myöden.
27.8.2018 Tänään jatkui hyvä pyöräily- ja myös puintisää. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila oli noin 19 astetta plussalla. Tuulensuunta haistellaksemme ajoimme ensiksi Puujalkalaan ja tulimme sieltä kevyenliikenteen sillan kautta takaisin Hirvikoskelle ja jatkoimme siitä tehden aaivan saman lenkin kuin edellisllä pyöräilykerrallamme: Metsämaa-Koskenranta-Ristimäenkulma-Kollanen-Metsämaa-Ypäjänkylä-Kauhanoja. Muutama puimuri näkyi tänäänkin puimassa. Joitakin kevätvehnäpeltoja matkan varrella oli, jotka ovat niin vihreitä, että riittääkö syksykään niitä valmistamaan puintikuntoon. Tämän päivän lenkille tuli mittaa 71 km (gps).
24.8.2018 Tänään oli tuulinen, muutta muutoin upea pyöräilysää. Taivas oli puolipilvinen ja lämpötila oli käväisi jopa 25 asteessa. Ajoimme Metsämaan Koskenrannan risteykseen ja siitä 9-tietä Ristimäenkulman risteykseen, josta jatkoimme Ristimäenkulman tietä 2-tielle. Kakkostietä menimme Kollasenkulman risteykseen ja siitä uudestaan Metsämaan keskustaan ja Koskenrannan risteykseen. Täältä jtkoimme Ypäjänkylän kautta Kauhanojalle ja sieltä suoraan kotiin. Puimureita näkyi reitin varrella pelloilla melko runsaasti. Lämmin ja tuulinen sää kuivasi kasvustoja, jotka koko kesän ovat kuivuudessa kituneet. Tämän päivän pyöräilysuoritus oli 65 km (gps).
22.8.2018 Päivät jatkuvat tuulisina. Pyöräily on meiltä jäänyt vähiin. Tänään lähdimme lenkille kolmen välipäivän jälkeen. Ajoimme tänäänkin tutun lenkin: Köyliönkylä-Alastaro-Vampula-Virttaa-Oripää. Tuuli tuntui lähes koko matkan tänään vastaiselta. Päivän pyöräily oli 70 km (gps). Puimureita oli tänään pelloilla melko runsaasti, parisenkymmentä kappaletta niitä näkyi pelloilla reitin varrella. Sään on ennustettu muuttuvan sateisemmaksi loppuviikolla.
18.8.2018 Aurinkoinen ja kohtalaisen tuulinen pyöräilysää jatkui. Tuuli kävi tänään edelleen lounaasta. Lämpötila nousi iltapäivällä taas lähelle hellelukemia. Ajoimme tänään Karhulan risteykseen ja sieltä jatkoimme Loimaanportin kautta Kartanonmäkeen ja siitä edelleen Kauhanojalle Vanhan ja uuden Hämeentien risteykseen, josta ajelimme Katinhännäntietä Ypäjänkylälle ja edelleen Koskenrannan risteykseen Metsämaalle. Sieltä jatkoimme 9-tietä Ristimäenkulman risteykseen ja siitä Ristimäenkulman tietä 2-tielle, jota tulimme Kollasenkulmalle Metsämaan risteykseen. Siitä ajoimme Metsämaalle ja kotiin. Puimureita oli aika vähän puimassa, mutta yllättävän paljon on jo puituja peltoja. Osalla pelloista kasvustot ovat vielä hyvinkin vihreitä, vie varmaan kuukauden ainakin ennen kuin ne kaikki ovat puitavissa.
17.8.2018 Päivän aikana oli vaihtelevaa pilvisyyttä. Tuuli oli melko navakkaa. Ajoimme ensiksi Köyliönkylään ja sieltä jatkoimme Alastarolle ja edelleen Vampulaan. Vampulasta jatkoimme Virttaalle ja sieltä Oripään kautta kotiin. Puuskainen tuuli riepotteli matkan varrella, mutta lämmintä siitä huolimatta oli. Lämpötila nousi parhaimmillaan todennäköisesti hellerajaan. Porissa oli mitattu 27 astetta. Tämä oli tämän kesän 61. hellepäivä Suomessa. Lenkin mitaksi tuli 70 km (gps). Tänään puimureita näkyi pelloilla lenkin varrella kohtalaisen runsaasti. Puintikeli olikin mitä parhain, kun tuuli kuivasi jo kuivuudesta vaurioituneita kasvustoja. Kaikki kasvustot eivät todellakaan ole vielä läheskään puintikunnossa.
14.8.2018 Päivä oli pilvinen ja tuuleton. Lämpötila kohosi 24 asteen paikkeille. Ajoimme Oripään kautta Pöytyän kirkolle, josta tulimme Kumilan ja Melliläjärven kautta Piltolaan. Piltolasta matka jatkui Loimaanportin kautta Kartanonmäkeen ja sieltä Puujalkalan kautta kotiin. Matkaa lenkille tuli 72 km (gps). Joitain pumureita oli pelloilla puintitöissä.
5.8.2018 Sadetta oli sääennusteessa tällekin päivälle. Aamulla hiukan satoi, mutta iltapäivällä alkoi näyttää valoisammalta, joten päätimme pitkästä aikaa taas tehdä pyörälenkin. Niin lähdimme, suuntana oli Oripää ja sieltä Virttaalle ja Vampulaan. Vampulasta matka taittui kotiin Alastaron ja Köyliönkylän kautta. Päivän lenkille tuli mittaa 70 km (gps). Yksi puimuri nähtiin puimassa härkäpapua, joka todennäköisesti oli kärsinyt voimakkaasti kuivuudesta, mahdollisesti myös tämän vuoden vitsauksesta - gammayökkösestä. Joku puitu ruispeltokin matkan varrelle sattui. Pienen sateen ripauksenkin saimme niskaamme melko pian kotoa lähdettyämme.
27.7.2017 Heinäkuu on lähes lopuillaan. Edellisestä pyöräilykerrasta on vierähtänyt jo kaksi ja puoli viikkoa. Sää on ollut koko ajan helteistä, mutta on ollut muuta puuhaa, marjastus on erityisesti vienyt aikaa. Helteetkin ovat suurinta pyöräilyintoa jarruttaneet. Tänään kuitenkin lähdimme pyöräilemään vaikka lämpötila pari astetta kipusikin 30 asteen yläpuolelle. Tuuli oli tänään aika heikko, mutta aurinko kyllä pistävä. Ajoimme Oripää-Pappinen-Mellilä-Piltola-Loimaanportti-Kartanonmäki-Puujalkala -lenkin, josta matkaa tulee 56 km (gps). Viljat alkavat vauhdilla vaalistua koko heinäkuun jatkuneissa helteissä. Tähän mennessä heinäkuussa on ollut koko maan tilastossa ainoastaan neljä päivää, jolloin missään ei lämpötila ole noussut hellerajan yläpuolelle. Minun mittauksissani on heinäkuun aikana satanut neljänä päivänä yhteensä 29 mm, joka on aivan liian vähän tällaisella hellesäällä.
10.7.2018 Tänään kävimme illansuussa vain pienellä asiointipyöräilyllä Haitulan suunnassa. Matkaa reissusta kertyi vain 22 km (gps). Sää olisi ollut hyvä pitempäänkin pyöräretkeen, mutta siihen ei nyt ollut aikaa.
10.7.2018 Pyöräilypäivä tuli tästäkin päivästä. Sää oli tänään melkeinpä helteisen lämmin, kun lämpötila taisi nousta juuri 25 asteeseen. Tuuli oli kohtalaista ja puhalteli koilisen suunnasta. Taivasta kirjavoittivat kumpupilvet. Ajoimme Köyliönkylän kautta Alastarolle, josta jatkoimme Punkalaitumelle. Ihmettelimme Alastaron ja Kanteenmaan välillä olevan uuden kestopäällysteen laatua. Melkoista nimismiehen kiharaa oli osuus ajella polkupyörän kanssa. Punkalaitumelta jatoimme Murronharjulle ja sieltä Ristimäenkulman ja Koskenrannan risteyksen kautta Metsämaalle ja edelleen kotiin. Tämän lisäksi kävimme molemmat Hirvikosken keskustassa. Koko pyöräilymatkaksi tuli aivan sama kuin edellispäivänäkin eli 88 km (gps).
8.7.2018 Jatkoimme tänään pyöräilyä melko pitkällä lenkillä, jonka kyllä olemme ennenkin kiertäneet. Ajoimme Piltolan ja Mellilän kautta Kosken keskustaan. Koskelta jatkoimme Someron Pitkäjärvelle. Pitkäjärveltä jatkoimme Ypäjälle - Isoniitty - Levä - Manninen, josta jatkoimme Loimaalle Kartanonmäkeen ja Puujalkalaan. Puujalkalasta tulimme pienen asutuskierroksen kiertäen kotiin. Mennessä oli mukava myötätuuli Koskelle saakka, joka Pitkäjärvelle suunnatessamme muuttui sivutuuleksi ja Ypäjän suuntaan jatkaessamme vastatuuleksi, joka kuitenkin heikkeni. Kotiin tullessamme ei tuulta enää ollut juuri lainkaan. Päivän pyöräilysuoritus oli 88 km (gps). Bongasimme tienvarresta Ypäjällä kukkivaa metsänätkelmää, joka on meille harvinainen tuttavuus.
7.7.2018 Aamulla oli pilvetöntä, iltapäivällä puolipilvistä ja illalla jo täysin pilvessä. Iltapäivälämpötila oli noin 20 astetta. Okra Maatalousnäyttely jatkui tänään neljättä ja samalla viimeistä päivää Oripäässä. Kävimme eilen tutustumassa tähän massiiviseksi paisuneeseen maatalouden peruskatselmukseen. Tänään oli taas pyöräilyn vuoro. Päätimme käydä Oripäässä testaamassa sinne valmistuneet kuntoportaat. Emme kuitenkaan lähteneet ajamaan sinne suorinta tietä vaan ajoimme ensiksi Niinijoelle ja sieltä Pappisiin, josta jatkoimme Oripään Kangastuvalle. Kuntoportaat laskeuduimme alas ja juoksimme ne ylös. Kunto kesti hyvin juosta. Portaita taisi olla 115 kappaletta. Oripäästä palasimme tulomatkan reittiämme Pappisiin, josta jatkoimme Mellilän ja Piltolan kautta Loimaan portille ja edelleen Kartanonmäkeen ja sieltä Puujalkalan kautta kotiin. Näin saimme pyörälenkille mittaa 67 km (gps).
5.7.2018 Pyöräily jatkui kolmen välipäivän jälkeen. Toissapäivä meni mansikoita poimiessa ja säilöessä, eilinen pihahommissa ja sateita odotellessa. Tänään oli hyvä pyöräilysää. Sää oli puolipilvinen. Lämmintä oli reilu 20 astetta, tuulta oli jonkin verran. Ajoimme suoraan Karhulan risteykseen ja siitä Piltolan kautta Mellilään, kun tien erittäin huonopintainen loppuosa oli nyt saanut uuden päällysteen. Mellilästä matka jatkui Kosken keskustan kautta Ypäjälle ja sieltä tulimme kotiin Puujalkalan kautta kiertäen. Juhannusajan ja sen jälkeen tulleet sateet ovat monilla pelloilla saaneet viljat vasta itämään, joten vaikeuksia tulee syksyn korjuuaikaan. Muutama tämän vuotiseksi kasvutoksi hyvä pelto nähtiin, olivat useimmat kauraa. Myös pari hyvää syysvehnäkasvustoa matkan varrelle osui, samoin muutama hernepelto. Ohrat näyttäisivät olevan yleisesti heikoimmassa kunnossa, mutta ei kekvätvehnissäkään yleisesti ole kehumista. Päivän ajoksi tuli 78 km (gps).
1.7.2018 Aurinko paistoi, mutta myös tuuli oli melko navakka. Tuuli puhalteli koilisesta. Lämpötila oli vähän alle 20 astetta. Ajoimme taas Oripää-Virttaa-Vampula-Alastaro -lenkin, mutta tulimme nyt Alastarolta kotiin Köyliönkylän kautta. Lenkille tuli mittaa 70 km (gps).
28.6.2018 Lähes kaksi viikkoa hurahti pyöräilemättä. Olimme juhannusviikon UK-puistossa vaeltamassa. Viisi yötä olimme teltassa ja kolme Suomen Ladun Niilanpää -hotelissa Kiilopäällä. Kävelimme viikon aikana yli 110 km. Pyhä-Nattanen ja Terävä-Nattanen tulivat huiputetuiksi Sompion luonnonpuistossa ja UK-puistossa Niilanpää, Kiilopää ja Iisakkipää. Kävimme myös ihailemassa Rumakurun uljasta maisemaa. Tänään oli pyöräilyn vuoro. Oli hyvä pyöräilysää vaikka tuuli olikin hyvin voimakas. Lämpötila oli hellelukemissa ja taivas kutakuinkin pilvetön. Ajoimme tänään Vakkatietä Alastarolle ja sieltä Vampulaan, josta jatkoimme Virttaalle ja edelleen Oripään kautta kotiin. Tämän päivän lenkki oli mitaltaan 66 km (gps).
15.6.2018 Pyöräilyharrastus jatkui. Taivas oli pilvessä, mutta illansuussa alkoi kirkastua. Sadetta ei kuitenkaan saatu tänäänkään. Tuuli oli oikein navakkaa, puuskissa ennusteen mukaan lähes 12 m/sek. Lämmintä silti oli suunnilleen saman verran kuin eilenkin. Tänään ajoimme Puujalkalan kautta Kartanonmäkeen ja siitä sitten jatkoimme aina Ypäjälle saakka. Sivutuuli vuoroin hiukan työnsi ja vuoroin pisti vastaan. Nousimme Kurjenmäen ja laskettelimme Ypäjän keskustaan, josta tulimme Ypäjänkylän ja Metsämaan kautta kotiin. Sivumyötänen auttoi kulkua pääosin Ypäjän ja Ypäjänkylän välillä. Metsämaalta kotiin puskimme vastatuuleen ja sen kyllä huomasi. Tämän päivän lenkin mitta oli 59 km (gps).
14.6.2018 Jatkoimme tänäänkin pyöräilyä. Päivälämpötila hiukan kohosi eilisestä. Tänään päästiin iltapäivällä 23 asteen lämpötiloihin. Tuuli oli tänään tosin melko navakka, eilistä selvästi voimakkaampaa ja tuulen voima vielä yltyi iltapäivän aikana. Ajelimme tänään Ypäjän Palikkalaan ja sieltä Jokioisten Vaulammille, josta tulimme Ypäjän keskustaan. Sieltä ajelimme Ypäjänkylän kautta Metsämaalle, josta tulimme kotiin. Paras myötätuuliosuus oli Ypäjältä Ypäjänkylälle. Muut osuudet olivat lähinnä sivutuulisia tai sitten metsän suojassa lähes tuulettomia. Pyörälenkille tuli tänään mittaa 73 km (gps).
13.6.2018 Pyöräilyharrastus jatkui tänään, kun sää siihen oli mitä parhain. Tuuli oli heikkoa ja lämpötila lähes 20 astetta. Ajoimme tänään mutkitellen Mellilä-Koski Tl-Ypäjä -lenkin. Mennessä kiersimme Puujalkalasta Kartanonmäen kautta Loimaanportille ja ysitietä pitkin Mellilää. Ypäjältä tullessamme ajoimme taas Kartanonmäen kautta Puujalkalaan ja sieltä kotiin. Tuuli oli sen verran heikkoa, että tuntui kuin olisi koko ajan puhaltanut hiukan vastaan. Sadetta ei vain ole tullut, joten kova kuivuus jatkuu. Tämän päivän pyöräilymatkaksi tuli 83 km + kirjastossa käynti 3 km (gps).
12.6.2018 Kesäkuuta on vierähtänyt kohta kaksi viikkoa ja tämä oli vasta ensimmäinen pyörälenkkimme kesäkuussa. Olimme viime viikon vaellusmatkalla Hossassa. Patikoimme siellä neljän päivän aikana 71 km. Maisemat olivat upeita, vaihtelevia. Hienoja harju- ja järvimaisemia, mutta myös jyrkkäpiirteistä ja patikointistatukseltaan vaativaksi luokiteltua. Tälläinen oli Ölkyn ähkäisy, joka kiertää koko Julma-Ölkyn kanjonijärven. Kokonaisuudessaan Hossa oli upeaa patikointimaastoa ja reitit olivat pääosin Ölkyn ähkäisyä lukuun ottamatta helppoja kävellä. Tänään sitten muutaman luppopäivän jälkeen lähdimme pyörälenkille. Tuuli oli navakka pohjoistuuli. Ajoimme tutun reittimme: Oripää - Virttaa - Vampula - Alastaro - Köyliönkylä - Karsattila, josta Vakkatietä Metsämaan risteykseen ja sieltä kotiin. Kuivuus luonnossa on silmiin pistävää vaikka nyt parin päivän aikana meillä satoi vaatimattomat kahdeksan milliä. Kukkaset kukkivat etuajassa, kun lämpöä on riittänyt. Tänään lämpötila kohosi 20 asteen tienoille, mutta eilen hätyyteltiin hellelukemia. Tämän päivän ajosuoritus oli 70 km (gps).
31.5.2018 Kaunis aurinkoinen sää jatkuu edelleen. Tänään tuulikin oli erittäin heikkoa, vain noin 1 metri/sekunti. Lähdimme pyöräilemään vasta klo 16 jälkeen. Piti tehdä pieni lenkki, mutta tuli sille kuitenkin mittaa ihan mukavasti. Ajoimme heikkoon vastatuuleen Oripään kautta Pöytyälle. Tuntui koko lenkin ajan kuin tuuli olisi ollut vastainen. Pöytyältä jatkoimme Kumilaan ja siitä Piimätietä Mellilään, josta jatkoimme Mellilän aseman lävitse 9-tielle. 9-tietä ajoimme Loimaan portille ja siitä nousimme Kartanonmäkeen. Matka jatkui Kartanonmäestä Puujalkalan kautta kotiin. Lenkin varrella kasvustot olivat yleisesti erittäin heikkoja, vain muutama oraspelto oli tasaisen vihreä. Kaikki kasvustot kuitenkin kärsivät jo vakavasta veden puutteesta. Toukokuun kolmen ensimmäisen päivän jälkeen ei vettä ole satanut lainkaan ja hellepäiviä on ollut toistakymmentä, koko maassa mitattiin toukokuulle 14 hellepäivää. Meidän iltalenkillemme tuli mittaa 73 km (gps). Tänään päättyvän toukokuun aikana pyöräilimme 1418 km, joka on uusi kuukausiennätys. Vanha ennätys oli parin vuoden takaa toukokuulta 2016, jolloin ajoimme 1402 km.
30.5.2018 Pyöräily jatkui parin päivän pihatalkoobreikin jälkeen taas tänään. Sää oli edellispäiviä muutaman asteen viileämpi. Päivälämpötila nousi iltapäivällä 23 asteen paikkeille. Tuuli oli melko navakka ja kävi pohjoisen kantilta. Ajoimme ensiksi Karhulan risteykseen, josta jatkoimme 9-tietä Mellilään Pappisten risteykseen. Käännyimme Pappisten suuntaan kohti Oripäätä. Oripäästä menimme Kangastietä Kantatie 41:lle ja siitä Virttaan keskustaan. Virttaalta matka jatkui Moottoriradan tietä takaisin Kantatie 41:lle, jota jatkoimme nyt Vampulan ensimmäiseen risteykseen. Tulimme Vampulaan ja edelleen Alastarolle. Alastarolta tulimme Köyliönkylän kautta Kurittulaan ja Karsattilaan, josta Vakkatietä Vanhan Metsämaantien risteykseen ja siitä kotiin. Päivän lenkille tuli pituutta 79 km (gps). Vedestä on luonnossa nyt kova pula. Oraat ovat paikoin hyvin laikukkaita ja viimeiset kylvöt ovat orastuneet heikonlaisesti.
27.5.2018 Aurinko paistoi tänäänkin. Tuuli kuitenkin oli eilistä navakampaa ja puuskittaista. Tuuli oli kääntynyt eilisillan länsituulesta pohjois-kaakko -tuuleksi ja sen mukaisesti ei lämpötiloissa päästy enää hellelukemiin. Iltapäivällä lämpötila oli 21-22 asteen lukemissa. Ajoimme tänään Oripäähän, Virttaalle, Vampulaan, Alastarolle ja sieltä Köyliönkylän kautta kotiin. Tämän päivän pyöräilystä tuli 70 km (gps).
26.5.2018 Tuuli oli tänään heikkoa ja suunnaltaankin vähän vaihteleva, enimmäkseen kuitenkin vastatuulta. Lämmintä oli edelleen, iltapäivälämpötila noin 27 astetta ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Laajensimme reviiriämme pyöräilyssä tänään uudelle reitille, jota emme ole koskaan ennen kokonaisuudessaan kiertäneet. Ensiksi ajoimme Metämaan kautta Koskenrannan risteykseen ja siitä jatkoimme 9-tietä aina Urjalaan Nuutajärven risteykseen saakka. Nuutajärventietä ajoimme Urjala-Punkalaidun -tielle, jota pitkin tulimme Punkalaitumelle. Punkalaitumelta ajoimme Alastarolle ja Alastarolta Vakkatietä Vanhan Metsämaantien risteykseen, josta ajoimme kotiin. Matkan varrella erityisesti kiinnitti huomiota paikoin runsaana kukkivat Metsäkurjenpolvikasvustot, myös lemmikkiä on tienposkissa kasvanut paikoitellen runsaasti kauniin sinisenä. Muutamalla pellolla oltiin vielä kevättöissä erityisesti Punkalaitumella, mutta joku myös Alastarolla. Lenkille tuli mittaa 105 km (gps), joka on taas uusi tämän kevään päiväennätys ja toinen 100 km:n ylitys tällä viikolla. Tänään myös täyttyi tämän kevään osalta 2000 km:n pyöräilymäärä ja vähän ylittyikin. Orastuvat kasvustot näyttävät kärsivän jo veden vähyydestä.
25.5.2018 Pari välipäivää tuli pyöräilyyn. Eilen olimme EL Loimaan Eloisien yhdistetyllä Kulttuuri- ja luontomatkalla Huittisissa ja Sastamalassa. Huittisissa kävimme ihastelemassa Pahkaparatiisiin kerättyä upeaa luonnon muovaamaa taidetta. Sen jälkeen ajoimme Sastamalaan ja lounastimme Vammalan Seurahuoneella. Lounaan jälkeen siirryimme patikoimaan Ritajärven luonnonsuojelualueen erinomaisilla reiteillä ja ihailimme maisemien lisäksi kukkaloistoa. Upein oli suuri kenttä raatetta täydessä kukassa. Lopuksi ennen kotimatkaa saimme oppaan johdattamina tutustua vielä Sastamalan Pyhän Olavin kirkkoon. Tänään olikin sitten pyöräilyn vuoro. Ajoimme Ypäjälle ja sieltä Koski Tl:n keskustaan, josta tulimme Mellilään 9-tielle, jota ajoimme Loimaan portille saakka. Siitä nousimme Kartanonmäkeen, josta kiersimme kotiin Puujalkalan kautta. Päivän lenkille tuli mittaa 75 km (gps).
22.5.2018 Sää oli tänään edelleen lämmintä ja aurinkoistakin iltapäiviin saakka. Iltapäivällä alkoi kertyä pilvisyyttä. Tuuli puhalteli heikosti etelä-kaakosta. Heikohko tuuli sai meidät innostamaan kevään pisimmälle lenkille. Ajoimme Oripäähän ja sieltä Yläneelle, josta matka jatkui Säkylän puolelle Huovinrinteelle. Kävimme sotilaskodissa juomassa lasilliset Jaffaa ja syömässä munkit. Huovinrinteeltä ajoimme Virttaata ja Alastaroa sivuten Vakkatietä Metsämaa-Hirvikoski -risteykseen, josta tulimme kotiin. Loppumatkalla Alastarolta saakka tuuli puski vastaan, vaikka olikin heikkoa, kyllä se tuntui. Tälle lenkille tuli mittaa 101 km (gps). Se oli tämän kauden ensimmäinen 100 km:n päivämatka. Vain muutaman traktorin kanssa oltiin peltotöissä eri puolilla lenkkimme varressa. Ahomansikat ja lemmikit kukkivat teiden varsilla. Mustikka taitaa jo kohta lopetella kukintaansa ja puolukkakin on jo kukkinut joitakin päiviä. Niin se kevät on edennyt vauhdilla. Ensimmäisenä kukintansa aloittaneilta omenapuiltakin alkaa kunkinta olla ohitse. Nyt orastuvat kylvökset eivät tule enään pintaan niin tasaisesti kuin ensimmäiset kylvökset tulivat. Kuivuus niissä jo tuntuu.
21.5.2018 Tuuli puhalteli tänäänkin navakasti. Lämmintä oli kuitenkin hellelukemiin asti ja pilviä ei ollut lainkaan koko päivänä taivaalla. Lämpötila kohosi parhaimmillaan 26 asteen paikkeille. Kävimme ensiksi pyöräillen kirjastossa ja sen jälkeen vasta lähdimme varsinaisesti pyöräilemään. Ajoimme Köyliönkylälle. Sieltä suuntasimme Alastarolle ja Alastarolta Vampulaan. Vampulasta jatkoimme Virttaalle ja edelleen Oripäähän, josta tulimme pienen asutusaluelenkin kautta kiertäen kotiin. Saimme näin päivän pyöräilymatkaksi 73 km (gps). Muutamalla pellolla enää tehtiin kevättöitä, kylvöä, äestystä tai lietelannan levitystä. Syreenit kukkivat ja omenapuut jatkavat edelleen kukintaansa. Omissa omenapuissa on ollut edellisvuosia runsaammin pölyttäjiä, lähinnä mehiläisiä ja kimalaisia. Kukinta on jatkunut jo reilun viikon, toivottavasti saadaan runsaasti omenia.
20.5.2018 Tänään lämpötila nousi taas noin 22 asteeseen. Tuuli oli melko navakkaa. Iltapäivällä taivas vetäytyi ohueen pilviverhoon, joka illalla taas alkoi hävitä pois. Kohtalaisen monilla pelloilla olivat kevään kylvöt jo oraalla, mutta monilla pelloilla jatkui kylvötyö edelleen. Luonto on rävähtänyt kevään upeaan vihreyteen. Ajoimme tänään ensiksi pientä postiasiointia, jonka puitteissa menimme Loimaan keskustaan, josta sitten jatkoimme Kauhanojalle ja sieltä Metsämaalle Koskenrannan risteykseen. Risteyksestä jatkoimme 9-tietä Ristimäenkulman risteykseen, josta Ristimäenkulman tietä 2-tielle. 2-tietä menimme vain Kollasenkulmalle ja siitä Metsämaalle. Metsämaalta ajelimme kotiin. Päivän pyöräilyille tuli mittaa 70 km (gps).
19.5.2018 Sää oli tänään edelleen aurinkoinen, mutta ei niin lämmin kuin alkuviikolla. Tuuli oli kohtalaisen navakkaa. Iltapäivällä lämpötila kohosi 18-19 asteen tuntumaan. Ajoimme tänään taas ensiksi Oripäähän ja sieltä Virttaan kautta Vampulaan, jonne menimme nyt Kalkkitehtaan risteyksen kauttaVampulasta tulimme edelleen Alastarolle ja sieltä taas Köyliönkylän kautta kiertäen Kurittulaan ja vielä Metsämaan risteyksen kautta kotiin. Kylvötöitä tehtiin vielä yleisesti reitin varrella vaikka varmaan suurin osa kevätkylvöistä onkin jo tehtynä. Ensimmäiset kylvöt ovat jo hyvällä oraalla. Tälle päivälle pyöräilymatkaa kertyi 75 km (gps).
16.5.2018 Hellettä oli tänäänkin, mutta pilvenmöykkyjä ratsasti tänään edellispäiviä yleisemmin taivaalla. Pikkasen ripsuivettäkin, mutta se ei kyllä kastellut mitään. Ajoimme Oripäähän ja sieltä Virttaalle, josta jatkoimme Vapulan kautta Alastarolle. Alastarolta ajoimme Köyliönkylän kautta Kurittulaan ja sieltä kotiin Metsämaan risteyksen kautta kiertäen. Yllättävän nopeasti ovat kylvötyöt edenneet. Paljon on kylvetty, mutta lietelannan levityskin oli vielä paikoin teon alla. Ensimmäiset kylvöt ovat jo tulleet oraalle. Tuomet kukkivat ja paikoin omenapuutkin. Pääskysiä ei juurikaan näy, ovatko vallan menehtyneet? Päivän pyöräilymatkaksi tuli 70 km (gps).
14.5.2018 Helteet jatkuvat. Tänään oli vuorossa kyläilyreissu Ypäjän Kuusjoelle. Ajoimme sinne Ypäjän kautta. Tuuli oli vastainen. Kyläilyn jälkeen tuuli oli lähestulkoon tyyntynyt. Ajoimme takaisin Ypäjälle ja nyt keskustaan saakka, josta ajoimme Ypäjänkylän kautta Metsämaalle ja sieltä vasta kotiin. Kylvötöitä tehtiin pelloilla ja nyt jo kylvöjä on melkoinen ala tehtynä. Päivän pyöräilyksi tuli tänään 69 km (gps).
13.5.2018 Huippulämmintä ollut nyt useita päiviä. Helleraja on jo ylitetty useana päivänä. Olimme Turussa kolme päivää kiertelemässä museoita. Seitsemän eri museota jaksoimme käydä. Kävellen kiertelimme. Tänään, Äitienpäivänä lähdimme taas pyörälenkille. Ajoimme pitkän lenkin. Menimme ensiksi Karhulan risteykseen ja siitä jatkoimme 9-tietä aina Huitinperän risteykseen saakka. Huitinperän tietä ajoimme Kyröön ja siitä jatkoimme Ollilaan. Ollilasta menimme vanhaa Hämeen härkätietä Koskelle ja Koskelta ajoimme Mellilään 9-tielle, jota pitkin jatkoimme Loimaanportille. Siellä nousimme rampille ja ajoimme Kartanonmäkeen ja edelleen Puujalkalan kautta kotiin. Tuli melko pitkä lenkki, yhteensä 93 km (gps), mutta olipa upea pyöräilysää. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, lämpötila oli hellerajan tuntumassa tai vähän yli, tuulta ei ollut juuri lainkaan. Meni mihin suuntaan tahansa niin tuntui kuin olisi pieni vastatuuli. Kylvötöitä tehtiin runsaasti eri puolilla reitin varrella. Paljon on vielä kylvämättä, mutta näiden säiden jatkuessa homma varmaan edistyy kohtalaisen ripeästi.
9.5.2018 Tuulinen oli tämän päivän pyöräilysää, mutta muilta osin upea. Lämpötila lähenteli tänäänkin 20 astetta ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta koko päivän ajan. Tuuli puhalteli kaakosta viiden metrin sekuntinopeudella. Ajoimme sivuvastaisessa Metsämaalle ja sieltä Koskenrannan risteyksen kautta Ristimäenkulmalle, josta jatkoimme Murronharjulle. Murronharjulta olikin sen jälkeen myötätuuli Punkalaitumelle, mutta Punkalaitumelta Alastarolle taas saimme polkea sivutuulen viimassa. Alastarolla oli vuoro tänään Loimaan Lehden pururatakierrokseen. Kävelimme pururadalla viisi kilometriä taas mukavassa seurassa, juttua riitti. Kävelykierroksen jälkeen ajoimme päivän rankimmassa vastatuulessa Alastarolta kotiin. Koko päivän pyöräilymatkaksi tuli 86 km (gps). Tänään peltotöitä tehtiin eilistä useammalla pellolla. Kylvämässä ei vielä oltu kovin monella pellolla. Luonto on muuttunut vihreäksi nyt muutaman päivän aikana. Monet koivut alkavat jo olla lähes täysin vihreitä.
8.5.2018 Kesä jatkuu. Tänään oli taas aurinkoista ja lämmintä, myös tuuli oli tänään heikkoa. Ajoimme ensiksi Loimaalle, tekivät pyörähuollossa etuhaarukan laakerin kiristyksen, kun oli turhan paljon väljää. Samalla tarkistettiin myös ketjuvaihtajien säätöjä, kun vaihde ei siirtynyt aina hyvin edessä pienimmälle rattaalle. Näiden pienten tarkistusten jälkeen jatkoimme matkaa Ypäjälle, Levän lävitse Saarikkoon ja siitä 10-tietä Pitkäjärven risteykseen, josta käännyimme kohti Pitkäjärveä. Pitkäjärveltä ajoimme Kosken keskustaan ja sieltä Mellilään, 9-tielle. 9-tietä ajelimme Loimaanportille ja siitä nousimme ylös ja jatkoimme Kartanonmäkeen ja sieltä Puujalkalaan. Puujalkalasta tulimme kotiin, kuitenkin ajoimme noin 400 metrin ptäkän edestakaisin, jotta saimme täyteen tämän matkan osalta 90 km (gps). Tämä oli nyt tämän kauden ensimmäinen 90 km. Muokkaustöissä ei pelloilla vielä oltu, lannan ja lannoitteen levityksiä tehtiin muutamalla pellolla. Muutama pelto oli myös tasausäestettyinä. Jokohan tällä viikolla todenteolla alkavat pelloilla kevättyöt? Sääennuste on lupaillut lämpimien säiden jatkuvan.
7.5.2018 Kesäinen sää jatkui tänäänkin. Lämpötila nousi aivan 20 asteeseen. Tuuli oli edelleen aika navakkaa. Ajoimme tänään saman lennkin kuin eilenkin, mutta nyt emme käyneet Virttaan Eräveikkojen majalla. Kuvasimme valkovuokkoja ja vähän muutakin luonnossa silmiin pistänyttä. Peltotöissä ei vielä traktoreita näkynyt, mutta yksi peltolohko oli tasausäestetty Vampulassa. Tämän päivän kierrokselle tuli mittaa 70 km (gps).
6.5.2018 Eilen ja tänään alkoi olla jo lähes kesäisen lämmintä. Molempina päivinä lämpömittari kipusi lähes 20 asteen lukemiin. Tänään tuuli kuitenkin oli melko navakkaa, mutta siitä huolimatta tuntui lämpimältä. Loimaan Lehden pururatakierroksissa oli vuorossa Virtaalla Kankaanjärven kierros. Ajelimme Virttaalle polkupyörillä. Menimme ensiksi Köyliönkylälle, sieltä Alastarolle ja edelleen Vampulaan. Vampulasta jatkoimme Virttaalle Eräveikkojen majalle. Paljon oli paikalla kävelijöitä. Patikoimme mukavassa seurassa reilun viiden kilometrin Kankaanjärven kierroksen. Kävelykierroksen aikana kuulimme käen kukkuvan, olivat ensimmäiset käenkukunnat tänä vuonna. Kukkui todella pitkään ja meitä oli useita kuulijoita. Patikoinnin jälkeen ajelimme kotiin Oripään kautta. Pyörälenkki oli tänään 73 km:n (gps) mittainen. Tänään ylittyi ensimmäinen 1000 km tällä pyöräilykaudella. Ei vielä olleet kylvötyöt alkaneet, mutta ehkä alkavalla viikolla, jos sää jatkuu nyt tällaisena lämpimänä poutasäänä. Valkovuokot kukkivat runsaasti teiden varsilla.
4.5.2018 Pilviset päivät vain jatkuvat. Tänään oli melko koleaa. Lämpötila oli iltapäivällä yhdeksän asteen tienoilla. Tuuli puhalteli navakasti lännen suunnalta. Kävimme ennen varsinaista pyörälenkkiä kirjastossa polkupyörillä. Tänään oli taas Loimaan Lehden pururatakierros, nyt vuorossa oli Metsämaa. Sinne lähdimme jo hyvissä ajoin. Kiersimme sinne reittiä: Puujalkala, Kartanonmäki, Kauhanoja, Ypäjänkylä, Koskenrannan risteys, Ristimäenkulma, Kollasenkulma ja sen jälkeen tultiinkin Metsämaalle. Kiersimme siellä pururadan kolme kertaa ja pätkän vielä edestakaisin, jotta saimme kävelymatkaksi viisi kilometriä. Patikoinnin jälkeen jäimme vielä hetkeksi juttelemaan ennen kuin ajoimme kotiin. Pyörälenkille tuli mittaa 66 km ja kävelymatkaa lisäksi 5 km (gps).
3.5.2018 Taivas oli puolipilvinen, aurinko paistoi ajoittain. Iltapäivän aikana pilvisyys koko ajan lisääntyi ja illalla alkoi heikosti sataa vettä. Eilen liikunta jäi Loimaan Lehden pururatakävelyyn, joka tapahtui Hirvikosken pururadalla. Tänään pururatakierroksissa oli vuorossa Ypäjä. Ajoimme Ypäjälle polkupyörillä. Menimme Puujalkalan ja Juvan kautta Kartanonmäkeen ja siitä sitten suuntasimme Ypäjän Palikkalaan, josta Vaulammin kautta ajoimme Ypäjän keskustaan. Kaskustassa kiersimme vielä kolmen kilometrin lenkin ennen kuin menimme Pertunkaaren pururata-alueelle. Kävelimme viisi kilometriä ennen kuin tapahtuma varsinaisesti alkoi. Kirjasimme nimemme osanottajalistaan ja lähdimme polkemaan kotiin, kun taivaalle näytti kehittyvän selvää saderintamapilveä. Ajoimme kotiin vielä Metsämaan kautta. Pari-kolme kilometriä ennen kotiin pääsyä alkoi heikko sateen ripsuttelu, joka ei vielä sateeksi yltynyt ennen kotiin pääsyä. Tänään lämpötila nousi taas yli kymmenen asteen, mutta huomiseksi on luvassa jälleen viileämpää ja pilvistä säätä. Tämän päivän pyöräilymatka oli 80 km ja kävely 5 km (gps).
30.4.2018 Aurinkoista paistoi tänään aamupäivällä. Lämpötila kipusi 14 asteen paikkeille vaikka iltapäivällä pilviä olikin taivaalla jo kohtalaisen runsaasti. Tuuli oli tänään melko heikkoa. Valkovuokot aloittelevat kukintaansa, kevättaskuruohot ovat parhaassa kukassa ja runsaasti kukkivat vielä leskenlehdetkin. Sinivuokkojakin matkan varrella näkyi, lähinnä pihojen tuntumassa. Ajoimme Metsämaalle, sieltä Ristimäenkulmalle ja Murronharjulle, josta jatkoimme Punkalaitumelle. Punkalaitumelta tulimme Alastarolle ja sieltä kotiin. Tämän vuoden ensimmäisen puimurin näimme pellolla puimassa Punkalaitumella. Puimuri oli sen verran kaukana tiestä, että ei pysty sanomaan mikä kasvi oli puitavana - ehkä pellava tai mahdollisesta rapsi. Päivän pyöräilymatkaksi tuli kevään uusi ennätys 84 km (gps).
29.4.2018 Sateen uhka oli tänäänkin. Lähdimme kuitenkin pyörillä liikkeelle, kun tänään oli Loimaan Lehden ratakierroksissa vuorossa Loimaan torilta starttaava siltojen lenkki. Ajoimme Loimaan torille Karhulankylän kautta. Kiersimme kävellen siltojen lenkin ja sen jälkeen jatkoimme pyöräilyä. Loimaalta joimme Kauhanojalle ja sieltä Ypäjänkylän kautta Metsämaalle. Metsämaalta tulimme kotiin. Vähän ajoittain ripotteli vettä, mutta sade oli niin vähäistä, että se ei juurikaan kastellut. Päivän ajosuoritus oli 52 km (gps), lisäksi 4 km kävelyä.
27.4.2018 Melko aurinkoista oli, kun iltapäivän alkaessa lähdimme pyöräilemään. Taivaalla oli kuitenkin myös tummia kuuropilviä. Sääennusteessa lupailtiin sadekuuroja. Lämpötila oli vähän toistakymmentä astetta ja tuuli melko heikkoa. Ajoimme Vakkatietä Alastarolle. Jo ennen Vahvalan risteystä meidät yllätti sadekuuro, joka piiskasi sen verran voimalla, että vähäksi aikaa haimme suojaa metsästä kuusen alta. Lähdimme jatkamaan, kun sade hiljeni. Sade kuitenkin yltyi uudestaan ja niinhän me kastuimme. Onneksi sadetta ei kestänyt kuin muutaman kilometrin matkalle. Vahvalan risteyksestä käännyimme Haaroisten suuntaan ja Haaroisista jatkoimme Oripäähän. Oripäästäkin jatkoimme vielä Pöytyälle. Tummia pilvenmöykkyjä purjehti taivaalla ja paikoin tie oli kosteana sateen jäljiltä. Me emme kuitenkaan pientä pisartelua runsaampaa sadetta enää saaneet. Pöytyältä pyöräilymme jatkui Kumilaan ja sieltä Melliläjärvelle, jossa oli Loimaan Lehden tämän kevään toinen pururatakierros. Olimme Melliläjärvellä jo yli tunnin etuajassa, joten kiersimme 1,85 km:n rataa neljä kierrosta ennen kuin varsinainen kävelytapahtuma alkoi. Kirjasimme nimemme osanottajaluetteloon ja valmistauduimme lähtemään kotimatkalle. Ajoimme Mellilän asemalle ja siitä 9-tielle, jota pitkin tulimme Loimaaportille, josta nousimme ja jatkoimme Kartanonmäkeen. Kartanonmäestä kiersimme vielä Puujalkalan kautta kotiin. Päivän lenkille tuli mittaa pyöräillen reilut 80 km ja kävellen vajaa 8 km (gps).
26.4.2018 Sää oli tänään melko aurinkoinen, mutta tuuli oli melko navakka. Lämpötila oli vähän yli kymmenessä asteessa. Pyöräily jäi tänään vähiin, mutta patikointia tuli ainakin ajallisesti sen edestäkin. Kävimme tänään tutustumassa Ritajärven luonnonsuojelualuueen patikkamaastoon Sastamalassa. Kiersimme kaikki alueen kolme pientä järveä. Kävelyä tästä kertyi gps:n mukaan reilu 10 km. Maisemiltaan kaunein järvistä oli Alinen Ritajärvi, vain suuri korkeajännitelinja oli pilaamassa järven maisemaa. Kotiin tultuamme pyöräilimme Kurittulaan Rydön lenkille jatkamaan patikointia. Tänään oli kevään ensimmäinen Loimaan Lehden järjestelemä pururatakierros. Paikalla oli toistasataa osanottajaa. Kiersimme lenkin kahdesti, matkaa kertyi tästä 2,9 km. Koko päivän patikoinniksi 13 km, mutta pyöräilyä ei tullut kuin hiukan nafti 15 km (gps).
25.4.2018 Sateen uhkaa oli lähtiessämme pyörälenkille, mutta sadetta emme kuitenkaan pyräilymme aikana saaneet. Aamulla satoi hiljalleen ja pienen aikaa oikein kastavastikin. Sateen takia veinkin aamulla pyörämme huoltoon autolla. Pyöriin vaihdettiin ketjut ja rattaat, Marja-Liisan pyörään myös sileäksi kulunut takarengas. Puolenpäivän jälkeen lähdimme kävellen Loimaalle hakemaan pyöriämme. Pyöräilimme kotiin ja lähdimme sen jälkeen pienelle pyörälenkille. Ajoimme Oripäähän ja sieltä Pappisten kautta Mellilään 9-tien risteykseen Sieltä ajelimme 9-tietä Loimaan portille ja siitä Kartanonmäkeen, josta Puujalkalan ja asutusaluekierroksen kautta kotiin. Päivän pyöräilylle tuli mittaa 56 km:n (gps), lisäksi kävelyä viisi kilometriä.
23.4.2018 Tänään sää oli puolipilvinen ja läpötila nousi parhaimmillaan vähän yli 10 asteen, tuuli oli eilistä navakampaa. Ennusteen mukaan tuulen suunta oli kaakosta, sieltä se myös oli. Ajoimme Loimaalta Ypäjälle ja Ypäjältä käännyimme Koski Tl:ää kohti. Menimme aivan Kosken keskustaan. Tänne saakka oli lähes koko matkan tuuli vastaista, mutta sitten saimmekin päästellä myötätuulen saatteleminan Mellilään ja jatkoimme siitä vielä Niinijoelle. Niinijoeleta kotiin päin tullessa alkoi tuuli olla taas melko vastainen. Kotiin kuitenkin selvittiin vaikka lenkistä tulikin pitempi, mitä alun perin olimme suunnitelleet. Pyöräilymatkaa kertyi tälle päivälle 78 km (gps).
22.4.2018 Sää oli koko päivän pilvinen ja iltapäivälle oli ennusteltu pientä sadekuurojen mahdollisuutta. Tuulen nopeudeksi oli enustettu 3 m/s ja sellaista se varmaan olikin. Lähdimme pyöräilemään. Ajoimme Kojonperää ja sieltä 2-tielle Orisuolle, jota pitkin menimme Ristimäenkulman risteykseen. Siitä ajoimme Ristimäenkulman tietä 9-tielle ja jatkoimme Koskenrannan risteykseen. Koskenrannasta päätimme kiertää vielä Kauhanojan kautta ja niin teimmekin. Kauhanojalta tulimme Kartanonmäkeen ja siitä Puujalkalan kautta kotiin. Tuuli ei haitannut, mutta Kauhanojalta kotiin päin lähtiessämme alkoi hiljainen sateen tihkutus, jota jatkui pienin tauoin lähes kotiin saakka. Sade oli kuitenkin niin vähäistä, että se ei juurikaan kastellut. Päivän ajo oli 70 km (gps).
20.4.2018 Tänään oli kevään tähän asti lämpimin päivä. Parhaimmillan mittarissa lämpötilalukema nousi lähelle 20 astetta, Ahvenanmaan Jomalassa jopa 21,1 astetta. Iltaa kohden sää alkoi pilvistyä ja yöksi on luvaasa voimakasta vesisadetta. Lähdimme pyöräilemään auringon paistaessa vielä kirkkaalta taivaalta. Ajoimme Köyliönkylälle ja sieltä Alastarolle, josta jatkoimme Vampulaan. Tuuli oli aika voimakas lännen puoleinen tuuli, joka tuntui lähes koko matkan vastatuulena. Vähän myötäisemmäksi tuuli muuttui, kun lähdimme polkemaan Kantatie 41:stä kohti Virttaata, jonne menimme kuitenkin moottoriradan tien kautta. Virttaalta jatkoimme Oripäähän ja sieltä tulimme kotiin. Oripäästä Hirvikoskelle saimme tulla myötätuulessa. Tuuli oli tänään edelliskertoja selvästi navakampaa. Ajomatkaa tämän päivän lenkistä tuli 70 km (gps).
18.4.2018 Aurinko paistoi ja oli melko lämmintä, kun lähdimme pyöräilemään. Iltapäivän mittaan alkoi lännestä alkaen pilvisyys lisääntyä ja tuulikin hiukan voimistua. Lämmintä oli jonkin verran yli kymmenen astetta. Ajoimme Karhulan risteykseeen ja menimme siitä tavoistamme poiketen 9-tietä pitkin Mellilän risteykseen, josta käännyimme Mellilään ja jatkoimme aina Kosken keskustaan saakka. Koskelta ajelimme Ypäjälle ja sieltä tulimme Kartanonmäkeen, josta matka jatkui Puujalkalaan ja vasta sieltä kotiin. Leivot livertivät peltojen yllä, töyhtöhyyppiäkin on, mutta eivät vielä kovin voimakkaasti huutele ohi pyöräiltäessä. Ajomatkaa tälle päivälle tuli 78 km (gps).
17.4.2018 Taivas oli koko päivän melko vahvassa pilvessä, mutta säätiedotus ei kuitenkaan ennustanut sadetta. Lämpötila oli vain seitsemän astetta, onneksi tuuli oli melko heikkoa. Ajoimme ensiksi Puujalkalaan ja siitä Kartanonmäen kautta Karhulan risteykseen, josta matka jatkui Piltolan kautta Mellilään. Mellilästä tulimme Pappisiin ja siitä Oripäähän. Oripäästä tulimme kotiin pinen asutusalue kierroksen tehtyämme. Ennen pyörälenkille lähtöä kävimme kirjastossa pyöräillen. Päivän pyöräilyksi tuli 59 km (gps).
14.4.2018 Jatkoimme taas tänään pyöräilyharjoitusta. Päivä oli erittäin hienon aurinkoinen kevätpäivä. Tuuli oli heikkoa. Lämpötila nousi jopa 15 asteeseen. Ajoimme Haitulaan, mutta ei sillasta päässyt yli edes polkupyörän kanssa. Palasimme pari km takaisin päin ja menimme Loimijoen yli Niemen sillasta ja joen toista puolta Haitulan sillan kohdalle Loimijoen toiselle puolelle, josta hetki sitten olimme lähteneet. Tästä jatkoimme Alastarolle ja sieltä Vampulaan ja Virttaalle. Virttaalta jatkoimme Oripäähän ja edelleen kotiin. Lenkille tuli mittaa 70 km (gps). Tammiaisissa oli pellon lätäköissä runsaasti hanhia ja myös kiikariväkeä niitä tiiraamassa. Vain yhdellä kohtaa Huittisten rajan tuntumassa oli myös joutsenia 100-200 yksilöä ja lisäksi hanhia niiden joukossa.
12.4.2018 Sää oli lähes samanlainen kuin eilenkin. Tuuli oli heikkoa, aurinko paistoi, tänään tosin ohuen yläpilven lävitse. Ajoimme tänäänkin ensiksi Metsämaalle ja sieltä Kollasenkulmalle, josta valtatie kakkosen kautta Ristimäenkulmalle. Sieltä tulimme ysitielle. Koskenrannan uudesta risteyksestä lähdimme Ypäjän suuntaan ja menimme Ypäjänkylältä Katinhännäntietä Kauhanojalle. Ajoimme vanhaa Hämeentietä uuden Hämeentien risteykseen ja sieltä tulimme Loimaalle, Mäenpään sillasta siirryimme Loimijoen toiselle rannalle ja Lemmensillasta taas toiselle. Kartanonmäestä jatkoimme Ysitelle Karhulan uuteen risteykseen, josta tulimme Hirvikoskelle ja pienen asutusaluekierroksen jälkeen kurvasimme kotipihaan. Matkaa kertyi tästä kauden toisesta pyörälenkistä 67 km (gps).
11.4.2018 Pyöräilykausi alkoi osaltamme vasta nyt huhtikuun 11. päivänä. Hiihtoa on harrastettu lähes tähän saakka. Nyt muutama päivä on mennyt laiskotellessa. Tänään oli oikein upea pyöräilysää. Lämmintä oli kahdeksan astetta. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja tuuli oli hyvin heikkoa. Ajoimme Metsämaalle ja sieltä Ypäjänkylän kautta Kauhanojalle. Kauhanojalta tulimme Puutarhurinkujan kautta Kartanonmäkeen ja sieltä jatkoimme Karhulan risteykseen, josta tulimme kotiin vielä pienen asutusaluekierroksen kiertäen. Tämän vuoden avauslenkille tuli mittaa 53 km (gps). Ennen tästä lenkistä on tullut 52 km, mutta nyt Koskenrannan ja Karhulan risteysten uusimisten jälkeen matka piteni. Karhulassa olisi kyllä päässyt vanhan risteyksenkin kautta, mutta kiersimme uutta haaraa. Lunta ei pelloilla ole juuri muualla kuin hiukan metsänreunoissa.
| Matkalla Orisuolle! |