Raimo Nordman
Metsontie 20, 32210 LOIMAA kk
Puhelin: 050 521 0560, (02) 762 7136
Hiihtokausi 2011 - 2012Kausi alkoi meidän osaltamme vasta 16.1.2012 .
Kauden 2011-12 hiihtoblogi | ||||||||||||||||||||||
16.3.2012 Tänään oli asteen pari lämpimämpi sää kuin mitä oli eilen. Saimme tiedon, että Virttaan ladut oli ajettu, joten piti päästä niitä testaamaan. Pääsimme kuitenkin tunnin myöhemmin ladulle kuin eilen ja huomennakin on Marja-Liisalla tuntia aikaisempi töihin lähtö kuin tänään, joten aivan rankasti ei voinut hiihtoa ottaa. Keli oli upea ja latu hyvässä kunnossa. Roskat ladultakin olivat hyvin paljon hävinneet - olihan niitä, mutta eivät enää niin pahasti tökkineet kuin parilla edellisellä kerralla. Illan aikana ei lämpötila tainnut mennä vielä lainkaan pakkaselle, mutta luistelu-ura kuitenkin kovettui, mutta pysyi silti hyvin hiihdettävänä. Kiertelimme latuja taas 31 km (gps). Tänään saavutimme 1000 km:n tämän kauden tavoitematkan. | ||||||||||||||||||||||
15.3.2012 Päätimme taas mennä kokeilemaan, miltä hiihto Virttaalla maistuisi. Mennessä auton lämpömittari näytti ulkolämpötilaksi kolmea plusastetta. Laduilla oli luistelu-ura mukavasti juuri hiukan pehminnyt, luisto oli kuitenkin vielä hyvä. Roskatkin olivat osittain jo painuneet ladun lumipinnan alapuolelle, joten eivät kovin pahasti takunneet vastaan. Hiihto maistui oikein hyvältä, joten jatkoimme sitä. Illan aikana pikku hiljaa sää kylmeni ja sitä kautta ladut alkoivat muuttua jäisiksi. Luisto siitä vain vauhdittui, mutta nilkat joutuivat hiukan kovempaan rääkkiin, kun potku ei tahtonut pitää. Hiihdimme tällä kertaa peräti 40 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
13.3.2012Lähdimme hiihtämään vaihka tuuli oli erittäin voimakasta ja lämmintäkin oli kolmisen plusastetta. Roskia laduilla olikin melko runsaasti, mutta tuuli alkoi selväti illan tullen rauhoittua. Aurinko paistoi ja Porsaanharjulla taivas loisti punaisena auringonlaskun aikaan. Illan aika lämpötila painu asteen verran pakkasen puolelle. Keli oli melko luistava, mutta roskaisuus teki siitä melkoisesti tahmeamman. Hiihdimme kuitenkin illan aikana 38 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
10.3.2012 Koko päivä oli tänään sumuinen ja lämpötilakin nelisen astetta plussalla. Iltapäivällä tuli kuitenkin katsotuksi Harjureitin latukameraa ja siellä sattui juuri olevan kaksi luisteluhiihtäjää kohdalla, joten innostuimme myös lähtemään. Keli oli melko tahmea niin ladulla kuin luistelu-urallakin. Kaiken kukkuraksi alkoi vielä hiljalleen sataa vettä. Sade pikku hiljaa tiheni ja satoi lopulta jo melko rivakasti. Sade kuitenkin sai luiston paranemaan, tosin ilmakin asteen pari viileni. Kaikesta huolimatta hiihtää päkitimme kuitenkin 37 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
9.3.2012 Yksi päivä pidettiin taukoa, eilen illallakin oli upean näköinen hiihtosää, mutta piti vähän levätä. Tänään sitten riensimme taas ladulle. Tänään ei aurinko ole paistanut, mutta ei ole satanutkaan. Lämpötila on ollut nollan vaiheilla. Virttaalla hiihdimme tänäänkin ja hyvä oli luisto, mutta roskat ladulla jonkin verran tökkivät, paikoin enemmän, paikoin vähemmän. Hiihtomatkaa kertyi kuitenkin tänäänkin 38 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
7.3.2012 Upea hiihtosää jatkui, niin oli taas lähdettävä hiihtämään, edelleen Virttaalle. Pakkasta oli kolmisen astetta, mutta pakkanen kiristyi taas iltaa kohden ja pois tullessamme auton mittari näytti kylmimmillään -10 astetta. Melko jäisiksi ovat ladut muuttuneet, mutta luisto on hyvä, jota vain laduille näin keväisin tulevat roskat paikoin heikentävät. Kiertelimme taas latuja ja hiihtomatkaa kertyi nyt 36 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
6.3.2012 Suuntasimme taas iltalenkille Virttaalle. Sää oli yhtä upea mitä nyt viime päivinä on ollut. Pakkasta oli iltapäivällä Virttaalle ajellessamme 2-3 astetta ja takaisin tullessamme auton mittari näytti kylmimmillään -10 astetta. Keli oli erinomainen ja hiihtelimme taas täyteen 50 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
5.3.2012 Hieno sää ja keli jatkui. Eilen tosin huomasin Huoviretkellä, että sukseni toisen siteen ruuveista pari oli aivan löysässä, joten tänään vein suksen Sportiaan ja sieltä sain avun ja iltapäivällä pääsimme taas jatkamaan hiihtoa. Pitkästä aikaa myös voitelin sukset oikein kunnolla ja luisto olikin aivan erinomainen. Pakkasta oli iltapäivälläkin aste pari ja illan aikana pakkanen kiristyi 7-8 asteen lukemiin. Hiihtelimme tänäänkin 36 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
4.3.2012 Tänään oli Huovinhiihtopäivä. Lähdimme kotoa jo hiukan ennen klo 7 aamulla. Huovinretkelle lähtö oli ilmoitettu alkavaksi klo 9.00. Hiihdimme aluksi noin 18 km:n lenkin ja tulimme sitten Virttaalle ilmoittautumaan ja päätimme hiihtää vielä 35 km:n hiihtomatkan eli käydä Virttaalta Huovinrinteen ampumapaviljonkilla. Sen myös teimme. Keli oli tänäänkin erinomainen ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, eikä tuultakaan ollut kuin nimeksi. Hiukan vielä kiertelimme vähän pidempää lenkkiä, joka varsinaisesti oli Huovinretken hiihtolenkki ja niin saimme päivän hiihtosuoritukseksi 55 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
3.3.2012 Taas parin päivän tauon jälkeen lähdimme Virttaalle hiihtämään. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila oli nollan vaiheilla. Niinpä sitten riehaannuimme erinomaisessa kelissä hiihtelemään lauantai-iltapäivän aikana 50 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
29.2.2012 Tänään oli kaunis aurinkoinen päivä, iltapäivällä alkoi kuitenkin pilvistyä. Lämpömittari näytti viittä plusastetta, kun lähdimme iltapäivällä vähän ennen klo 17 kohti Virttaata. Keli oli melko nahkea, mutta vähitellen ilma sen verran viileni, että lumi alkoi mennä pakkaselle ja luisto oleleellisesti parani. Kiertelimme taas samat ladut kuin tässä viime kerroille olemme kierrelleet ja hiihtoa tuli taas 34 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
27.2.2012 Tänään oli upea aurinkoinen päivä. Aamulla pakkasta oli hiukan toistakymmentä astetta, mutta illansuussa lähtiessämme hiihtämään, oli pakkasta noin 5 astetta. Virttaalla hiihdellessämme pakkanen melko nopeasti kiristyi ja pois tullessamme auton mittari kylmimmillä kohdin näytti 15 pakkasastetta. Hiihtelimme Virttaalla taas samat ladut kuin edelliselläkin kerralla, yli viikko sitten. Hetken aikaa illalla noin kahdeksan aikoihin näkyi taivaalla upeat vihreät loimuavat revontulet, jotka melko nopeasti loppuivat tai muuttuivat vain sellaiseksi vihertäväksi kajoksi. Hiihtokilometrejä kertyi 34 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
17.2.2012 Tänään sateli hiljalleen lunta pitkin päivää. Iltapäivällä lumisade alkoi heiketä ja loppui illansuussa. Lähdimme hiihtämään Virttaalle vaikka ladun nettikamerasta näkyi, että latua ei ollut vielä ajettu. Kun lähdimme Säkyläntien parkkipaikalta, tuli latukone vastaan melkein heti. Kyllä me silti jouduimme hiihtämään osin avaamattomia reittejä, mutta illan aikana pääosa latu-urista tuli avatuksi. Hiihdimme taas 34 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
15.2.2012 Lauha keli, vain 3-5 astetta pakkasta. Lunta on hiljalleen sadellut edellisinä päivinä, tänään ei juuri mitään. Lähdimme taas Virttaalle ja hiihdimme illan aikana 34 km (gps). Pääsimme tänään ylittämään 500 km tämän kauden hiihdoissa. | ||||||||||||||||||||||
12.2.2012 Lämpötila oli koko päivän 3 asteen paikkeilla pakkasta. Illalla pakkanen kiristyi 6 asteen tienoille. Yöllä satoi uutta lunta ja lähes koko päivänkin hyvin hiljakseen. Lähdimme kuitenkin hiihtämään iltapäivällä Virttaalle. Aamulla siellä olisi ollut Huittisten hiihto, mutta ei tullut lähdetyksi sille. Menimme vähän matkaa Huittisten hiihtoa varten tehtyä latua, joka olisi kiertänyt moottoriradan taitse, mutta latu oli niin jauhoinen ja huonossa kunnossa, että palasimme reilun puolen kilometrin uurastamisen jälkeen takaisin kunnon ladulle. Keli oli melko paljon nihkeämpi kuin eilen, mutta siitä huolimatta kiertelimme latuja taas 37 km:n (gps) matkan. | ||||||||||||||||||||||
11.2.2012 Pakkanen laski tänään neljään asteeseen. Lähdimme hiihtämään iltapäivällä Virttaalle. Keli oli melko hyvä. Kiertelimme latuja niin, että gps näytti matkaa kertyneen hiukan yli 42 km. Toinen mittari tosin näytti yhtä kilometriä vähemmän, mutta sen piirtämät linjat ovat melko epämääräisiä kartalla, joten uskon tuohon Polarin rannekoneeseen ja sen gps-laitteeseen. | ||||||||||||||||||||||
10.2.2012 Taas oli pari päivää kireää pakkasta ja tänään aamulla paikoin 30 astetta pakkasen puolella. Iltapäivällä alkoi lauhtua ja illansuussa pakkasta oli vain hiukan yli 10 astetta. Virttaalle suuntasimme tänäänkin. Keli oli hiukan nahkea, olisi varmaan pitänyt voidella sukset. Hiihtelimme kuitenkin aivan samat ladut kierrellen kuin edelliselläkin kerralla ja saimme näin 34 km /gps) tällekin päivälle. | ||||||||||||||||||||||
7.2.2012 Tänään vähän klo 16 jälkeen pääsimme lähtemään hiihtolenkille. Kotoa lähtiessä oli taivas lähes pilvessä ja lämpötila noin -4 astetta, mutta jo ennen Alastaroa taivas oli täysin pilvetön ja auton mittari näytti pakkasta kahdeksan astetta. Virttaalla olivat kaikki ladut ajetut ja erinomaisessa kunnossa. Luisto oli hyvä, mutta illan aikana pakkanen kiristyi, ladun varressa mittarit näyttivät 14-16 astetta pakkasta. Tarkenimme kuitenkin kierrellä latuja 34 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
6.2.2012 Viikko meni pakkasia pidellessä, eikä kertaakaan hiihtämässä. Tänään pakkanen lauhtui 7-8 asteeseen, joten ilman muuta lähdimme hiihtämään Virttaalle. Tuulta oli jonkin verran ja laduille oli jo paikoin tullut roskia, mutta muutoin oli kohtalaisen hyväkuntoiset ladut. Luisto ei ollut kovin hyvä, mutta eteen päin päästiin. Niin paljon latuja kierreltiin, että mittariin kertyi matkaa 35 km (gps). Täysikuu mollotti taivaalla, kun ajelimme takaisin kotiin päin. | ||||||||||||||||||||||
29.1.2012 Ankaraa pakkasta on ilmeisesti ollut Itä- ja Pohjois-Suomessa, mutta täällä vain 10-12 astetta pakkasen puolella. Lähdimme tänäänkin Virttaalle hiihtämään, kun aurinko paistoi niin hienosti melkeinpä pilvettömältä taivaalta. Iltapäivän auringossa harjun maisemat näyttivät todella upeilta, kun puiden oksilla on runsaasti lunta ja aurinko värjää maisemaa osittain punertavaksi. Tänään meille riitti hiihtomatkaksi 31 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
28.1.2012 Virttaalle suuntasimme taas jo iltapäivällä. Pakkasta oli lähtiessä seitsemän asteen paikkeilla, mutta kotiin tullessamme jo kymmenkunta astetta, auton mittari näytti välillä jo -12 pakkasastetta. Silkkihuppu oli ihan hyvä, laitoimme sen kasvojen suojaksi, kun lähdimme Vampulan ulkoilumajan risteyksestä tulemaan vastatuulessa kohti Virttaata. Luisto ei ollut aivan eilisen veroinen, mutta ei sitä paljon heikompikaan. Matkaa latujen kieputtelusta kertyi 37 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
27.1.2012 Pakkasta oli 7-8 astetta. Voitelin sukset ennen lähtöä Startin sinisellä luistovoiteella, joka on tarkoitettu 6-12 asteen pakkaskeleille. Luisto olikin melko hyvä, selvästi parempi kuin eilen illalla. Virttaalla nytkin kiertelimme latuja ja saimme hiihtomatkaa kertymään 37 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
26.1.2012 Eilinen päivä hengähdettiin, mutta tänään taas lähdimme hiihtolenkille. Oli aluksi puhetta, että mennään katsomaan Kertunmäen latuja, mutta lähtiessä emme enään huomanneetkaan vaan ajoimme Virttaalle. Hyvä keli oli nytkin, joskaan ei aivan toissapäiväiseen luistoon päästy. Samat kiemurat tehtiin kuin toissailtanakin, joten matkaa kertyi 31 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
24.1.2012 Pakkanen ei pidätellyt hiihtointoamme. Lähtiessämme pakkasta oli noin 10-11 astetta, mutta Virttaalle ajellessamme auton mittari näytti matkalla paikoin -13 asteen lukemia. Menimme kuitenkin ja lähdimme hiihtämään silkkihuput kasvojen suojana. Kylmältä ei tuntunut missään vaiheessa vaikka ladunvarren mittari Kankaanjärven risteyksessä näyttikin 16 pakkasastetta. Kelikin oli varsinkin mäkiä laskiessa kauden liukkain. Ilta kahdeksan aikoihin ei vielä näkynyt merkkejäkään revontulista, joita voimakkaan aurinkomyrskyn seurauksena oli ennustettu esiintyvän. Taivas oli täysin pilvetön. Hiihtelimme taas 31 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
22.1.2012 Pakkasta oli nyt noin 4 astetta. Lunta ei tullut lisää eilisestä. Ajelimme taas Virttaalle Säkyläntien parkkipaikalle, josta hiihtelimme aivan muutoin samat kiemurat kuin eilenkin, mutta nyt menimme Kankaanjärvelle kiertäen Lomamökkikylän kautta menevää latua. Tästä lenkistä matkaa tuli gps:n mukaan noin 1,1 km lisää, joten tämän päivän hiihtosuoritus oli 35 km (gps). Tänään auringonlasku Porsaanharjulta katsottuna oli erittäin upea. | ||||||||||||||||||||||
21.1.2012 Pakkasta oli pari - kolme astetta. Lähdimme taas Virttaalle. Latu oli hyvässä kunnossa vaikka sitä ei viimeisten heikkojen lumisateiden jälkeen oltu uudelleen ajettu. Luisto oli hyvä. Hiihdimme Vampulan ulkoilumajalle ja sieltä Porsaanharjun kautta Toimintalomalle ja takaisin Ulkoilumajalle ja vielä takaisin Toimintalomalle ja Ulkoilumajalle, josta vielä Rajalaavun kautta Toimintalomalle ja takaisin. Loppurutistus oli matka takaisin autolle. Matkaa kertyi 34 km (gps). | ||||||||||||||||||||||
18.1.2012 Hiihtolenkki oli mielessä tänäänkin ja Virttaalle sen suuntasimme. Vähän enemmän kieputtelimme samoja latuja mitä toissailtanakin, nyt niin että gps näytti matkaksi 29 km. Luisto oli erinomainen ja ladut jo kutakuinkin hyvässä kunnossa. Pakkasta oli vain noin 5 astetta. Illan aikana tuuli hiukan voimistui, mutta oli kuitenkin vielä melko heikkoa. | ||||||||||||||||||||||
16.1.2012 Tänään vasta aloitimme tämän hiihtokauden. Pakkasta oli tänään 10-12 astetta. Eilen jätimme menemättä, kun pakkanen kiristyi 14-15 asteeseen. Ajelimme Virttaalle. Luisto oli yllättävän hyvä, mutta siitä huolimatta jätimme nyt lenkin 22 km:iin (gps). Toivottavasti päästään pian jatkamaan. | ||||||||||||||||||||||
Ota yhteyttä! |